Helle kypsyttää hillaa, mutta sato jäämässä heikoksi – viime vuosi vaikuttaa mustikkasatoon
Puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella vähintään kohtuullinen.
Lakka on on parhaillaan poimintakelpoista lämpimillä kasvupaikoilla eteläistä Lappia myöten. Kuva ei liity juttuun. Kuva: Kai TirkkonenHelle kypsyttää suomuuraimia vauhdilla, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke).
Suomuuraimen, eli lakan eli hillan, raakileita on ollut keskimääräistä vähemmän 65 prosentissa laskettuja koeruutuja. Tämä tietää suomuuraimelle pääosin heikkoa satoa.
Suomuurain on parhaillaan poimintakelpoista lämpimillä kasvupaikoilla eteläistä Lappia myöten. Peitteisillä kasvupaikoilla marja saattaa olla vielä raakaa, mutta helteet nopeuttavat myös korpihillan kypsymistä.
Mustikkaa poimitaan nyt Oulun eteläpuoleisilla alueilla, sato on jäämässä suuressa osassa maata enimmäkseen heikoksi.
Havaintometsäverkostossa kypsien mustikoiden määrä on ollut keskimääräistä alhaisempi yli 60 prosentissa laskettuja koeruutuja.
"Heikoksi jäävää mustikkasatoa voivat selittää osaltaan kesän 2018 ankara kuivuus ja helteet, jotka ovat saattaneet vähentää kukka-aihioiden muodostumista syksyllä 2018. Alueelliset erot ovat kuitenkin aina suuria, hyvää saalista kannattaa viime vuoden tapaan etsiä kosteilta kasvupaikoilta", muistuttaa Luken erikoistutkija Rainer Peltola.
Puolukan pääkukinta oli suurelta osin runsas. Raa´at puolukat on laskettu heinäkuun puoleen väliin mennessä havaintometsikköverkoston 85 koeruudusta.
Puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella vähintään kohtuullinen. Pääsato kypsynee poimittavaksi Etelä- ja Keski-Suomessa elo–syyskuun vaihteessa.
Raakileiden lukumäärät ovat olleet keskimääräisiä tai sitä runsaampia neljässä havaintometsässä viidestä. Puolukan pölytys on onnistunut hyvin ja satonäkymät ovat suotuisat.
Luonnonvarakeskuksen ja Suomen 4H -liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkuu vuonna 2019.
Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen marjahavaintojen tiedotusjärjestelmään. Järjestelmä löytyy osoitteesta marjahavainnot.fi.
Havaintojen tekijäksi voi ryhtyä kuka vain.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

