Miksi jatkuva kasvatus yritetään saada laajaan käyttöön? Sille on vaikeaa löytää käyttökohteita, se tuottaa omistajalle vähemmän ja vähentää metsän hiilen sidontaa

Kokemuksen mukaan jatkuvan kasvatuksen onnistuminen heikkenee, jos puuston määrä aloituskohteella on yli 200 kuutiota hehtaarilla, kirjoittaa Timo Kivimaa. Kuva: Tero Pajukallio

Jaksollinen kasvatus (tasaikäiskasvatus) on ollut käytössä Suomessa yli sata vuotta, josta se on ollut vallitsevana kasvatustapana yli 70 vuotta. Se soveltuu erinomaisesti Suomen metsätalouteen. Jatkuvaa kasvatusta (eri-ikäiskasvatus) jaksollisen kasvatuksen vaihtoehtona esitettiin suunnilleen nykymuodossaan jo 1980-luvun alussa.

Vuoteen 2014 asti metsälaki esti harsinnan tyyppisen metsänkäsittelyn metsää hävittävänä. Kun laissa metsän käsittely tuolloin vapautui muutenkin, tuli jatkuva kasvatus talousmetsissäkin mahdolliseksi.

Olen seurannut jatkuvan kasvatuksen ajatusta ja kokeita 1980-luvun alkupuolelta saakka. Uudistuskypsien metsien puuston kuutiomäärä hehtaarilla oli tuolloin paljon pienempi kuin nyt ja luontainen uudistaminen yleisempää ja mahdollista paljon laajemmin.

Mitattua tietoa hakkuutapojen kehityksestä harsinnasta viljelymetsätalouteen on vuonna 1912 aloitetussa Sahalahden ja Kuhmalahden kuntien metsien inventointien sarjassa. Alkuperäinen tutkimus tehtiin koeinventointina Valtoin metsien inventoinnin (VMI) aloittamiseksi ja se on toistettu vuosina 1959, 1982 ja päivitetty vuonna 2021.

Vuoden 1982 inventointi sattuu aikaan, jolloin jatkuva kasvatus ja sen tutkiminen olivat esillä. Puuston määrä alueella oli tuolloin 122 kuutiota hehtaarilla ja vuosittainen kasvu 5,7 kuutiota hehtaari. Luontaisesti uudistettiin noin kolmannes kaikista uudistushakatuista alueista.

Inventoinnista tehdyn julkaisun esipuheessaan tutkimuksen johtanut professori Kullervo Kuusela otti hyvin jyrkän kielteisen kannan jatkuvaan kasvatukseen ja totesi, miten paljon metsänomistajat olisivat menettäneet, jos harsinnan tyyppisiä hakkuita olisi jatkettu (Hämeen Metsänhoitajat ry 1983, Sahalahden–Kuhmalahden metsät 1912–1982). Hän oli täysin oikeassa.

Viime vuonna alueen puuston määrä oli 171 kuutiota hehtaarilla ja vuotuinen kasvu seitsemän kuutiota hehtaari (kaikki kasvupaikat yhteensä), eli lähes puolta enemmän kuin vuonna 1982. Nyt luontaisen uudistamisen ja jatkuvan kasvatuksen käyttömahdollisuudet kuusivaltaisilla kivennäismailla ovat vähäiset, koska metsät ovat aikaisempaa tiheämpiä ja runsaspuustoisempia.

Kokemuksen mukaan jatkuvan kasvatuksen onnistuminen heikkenee, jos puuston määrä aloituskohteella on yli 200 kuutiota hehtaarilla. Valtion metsien inventoinnin tietojen mukaan suurella osalla Etelä-Suomea uudistuskypsien kuusivaltaisten metsien puumäärä on paljon suurempi.

Esimerkiksi Kangasalla (sisältää nykyisellään Sahalahden ja Kuhmalahden metsät), jonka inventointitiedot edustavat laajasti Hämeen aluetta, jaksollisen kasvatuksen uudistuskypsän puuston keskitilavuus hehtaarilla tuoreilla kankailla on 308 kuutiota ja lehtomaisilla kankailla 370 kuutiota.

Nyt kivennäismailla jatkuva kasvatus voi olla vaihtoehto jaksolliselle kasvatukselle vain kohteissa, joissa kehityskelpoista taimikkoa on olemassa tai hakkuun jälkeen saatavissa. Ympäristönsuojelu- tai muista syistä jaksollista kasvatusta ei ole tarkoituksenmukaista käyttää. Eri asia on, jos omistaja syystä tai toisesta haluaa jatkuvaa kasvatusta metsiinsä.

Turvemailla, joita ei tässä enempää käsitellä, jatkuvan kasvatuksen järkeviä mahdollisuuksia voi olla enemmän.

Metsänomistajan taloudellinen tulos on kuusen kasvupaikoilla viljelymetsissä metsän kiertoaikana 40–50 prosenttia parempi kuin jatkuvalla kasvatuksella samana aikana saavutetaan. Myöskään metsien monimuotoisuuden kannalta jatkuva kasvatus ei ole jaksollista kasvatusta hyödyllisempi, kun otetaan huomioon kaikki kasvatuksen vaiheet.

Miksi yritetään saada laajaan käyttöön menetelmää, jolle on vaikeaa löytää käyttökohteita, joka tuottaa omistajalle vähemmän, vähentää metsän hiilen sidontaa ja hiilivarastoa eikä toisi merkittäviä ympäristöhyötyjä?

Timo Kivimaa

eläkkeellä oleva metsänhoitaja

entinen vanhojen metsien suojelutyöryhmien jäsen