Aarre: Mestarihirvikoira kulkee jopa sata kilometriä hirven perässä – ”Välillä Missi kuvittelee olevansa sylikoira”
Karjalankarhukoira Kuohukorven Missi on harvinaisen lahjakas hirvikoira. Aarre kävi tutustumassa sen harjoituspäivään metsässä.
Kuohukorven Missi löytää riistan sellaisiltakin alueilta, jotka ovat muille hirvikoirille tyhjiä. Kuva: Johannes WiehnJahas, siinä se on. Kuohukorven Missi, karjalankarhukoirien SM-kisojen viisinkertainen mestari. Väsymätön hirvikoira, joka tarpoo tuntikausia riistan perässä ja pitää haukullaan aloillaan niin hirven kuin karhunkin.
Toisaalta se on pieni, pörröinen, mustavalkoinen koira, joka tulee kyhnyttämään lahkeeseen ja kaipaa rapsutusta.
”Välillä Missi kuvittelee olevansa sylikoira”, sanoo isäntä Tommi Ruokosuo.
Missin koti on Kouvolan Anjalassa, lähellä Anjalan kartanoa, metsään rajoittuvalla pihamaalla. Missi nousee Ruokosuon valkoisen pakettiauton perällä olevaan häkkiin, ja lähdemme liikkeelle.
Ollaan syyskuussa. Vielä ei ole jahtikausi, hirvitilannetta vasta selvitellään. Määränpäänä on Ummeljoki, metsäalue, jota läikittävät alavat peltomaat. Ruokosuo kaartaa metsätiestä erkanevalle aukiolle, jonka lähellä on laavu.
”Katsotaan, pääseekö Missi haukulle. Pari muuta hirvikoiraa on jo käynyt täällä, mutta ne eivät löytäneet mitään.”
Karjalankarhukoira on hirven ja karhun metsästykseen käytettävä suomalainen pystykorvarotu, jonka kantakoirat ovat kotoisin Karjalasta.
Karjalankarhukoira on rohkea ja peräänantamaton, älykäs ja oppivainen, valpas, urhea, sitkeä ja itsenäinen. Juuri sellainen on myös Missi. Se on kulkenut hirven perässä parhaimmillaan 15 tuntia ja lähes sata kilometriä.
”Pitkältä reissulta Missi palaa turkki märkänä, sen näköisenä, että se on maannut ojissa juomassa”, Ruokosuo kertoo.
Karjalankarhukoira pitää hirven tai karhun paikoillaan tiheällä haukunnalla ja liikkumalla eläimen ympärillä, kunnes metsästäjä tulee paikalle. Riistaa jäljittäessään se ei hauku.
Ruokosuo ottaa esille matkapuhelimensa. Siinä pyörivä Ultracomin sovellus näyttää Missin liikkeet. Puhelimen näytölle piirtyy sinistä viivaa. Parin minuutin kuluttua viivan suunta vaihtuu jyrkästi.
”Missi on löytänyt jäljen ja lähtenyt seuraamaan sitä.”
Missillä on kaulassa tutkapanta, jonka avulla sen sijainti ja matkanopeus ovat koko ajan selvillä. Haukku alkaa vajaan puolen tunnin kuluttua. Sininen reittiviiva muuttuu punaiseksi, ja kännykän näytön yläosassa alkaa vilkkua haukkujen määrä.
”Eiköhän laiteta tulet”, ehdottaa Ruokosuo. Kiirettä ei ole. Karjalankarhukoira viihtyy haukulla tuntikausia. Hirvi saattaa liikuskella, mutta se ei karkaa koiralta.
Meillä on hyvin aikaa paistaa makkarat ja nauttia nokipannukahvit.
Miksi Missi on niin taitava hirvikoira? Katso myös, millaisen hirvikuvan valokuvaaja otti Missin tarjoamasta tilanteesta. Lue koko juttu Aarteen sivuilta
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
