Jari Leppä: Puusta valmistetut tekstiilit lupaavin biotalouden tuote
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan metsäala on symboli sille, että Suomen talous lähti taas nousuun.
Stora Enso tuottaa Enocellin Uimaharjun tehtaalla liukosellua, joka on tekstiilikuitujen raaka-aine. Kuva: Jarkko SirkiäTekstiilit ovat lupaavin biotalouden tuote, vastasi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) hänelle esitettyyn kysymykseen Paperi, pusero ja pilleri -seminaarissa maanantaina Helsingissä.
"Puuvillan tuotantotapa on kestämätön. Myös maailmalla kierrellessäni sama asia on noussut esiin."
Leppä korosti, että kaikenlaisia uusia tuotteita on saatava aikaan. Sitä myös hallituksessa halutaan viedä eteenpäin.
"Olen ymmärtänyt, että uusien investointien toteutumiseen vaikuttaa eniten toimintaympäristön ennustettavuus. Monenlaisissa ympäristöissä pystyy toimimaan, mutta jos ympäristö koko ajan muuttuu, investointeja ei pysty tekemään."
Lepän mukaan metsäala on symboli – jälleen kerran – sille, että taloudellinen tilanteemme lähti nousemaan.
"Kyllähän se vaan on niin, että Äänekoski toi tähän maahan monelle muullekin ajatuksen, että kyllähän täällä voidaan investoida. Ilman näitä kannusteita ja esimerkkejä, joita on metsäpuolelta tullut, oltaisiinkohan me siinä tilanteessa, että meidän taloutemme kasvaa parhaiten Euroopassa, meidän työllisyytemme kasvaa, uusia investointeja tulee ja niitä suunnitellaan? Oma ajatukseni on, että ehkä ei oltaisi."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
