IS: Karannut villisika jouduttiin lopettamaan Ranuan eläinpuistossa
Ranuan eläinpuistossa karkasi torstaina villisika.Ranuan eläinpuistosta Lapissa karkasi torstaina villisika, joka jouduttiin lopettamaan. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Eläinpuiston mukaan villisika pääsi karkuun inhimillisen virheen seurauksena. Karanneen eläimen kiinniottaminen tai ohjaaminen takaisin aitaukseen ei kuitenkaan onnistunut turvallisesti.
Eläinpuiston mukaan hermostunut villisika voi käyttäytyä arvaamattomasti ja juosta erittäin nopeasti. Tämän vuoksi eläintä ei voitu myöskään nukuttaa turvallisesti.
Villisikaa ei voitu turvallisesti ohjata takaisin aitaukseen tai ottaa kiinni, minkä vuoksi se jouduttiin lopettamaan ihmisten turvallisuuden takaamiseksi. Villisika voi olla ihmiselle vaarallinen.
Eläimen lopetti eläinpuiston henkilökunta.
Eläinpuisto tyhjennettiin
Eläinpuisto tyhjennettiin varotoimena karkumatkan ajaksi. Eläinpuiston mukaan asiakkaat ja henkilökunta eivät kuitenkaan olleet missään vaiheessa välittömässä vaarassa.
Poliisi kävi paikalla varmistamassa turvallisuutta. Tilanteen rauhoituttua eläinpuisto avattiin asiakkaille uudelleen noin kello 17.
Ranuan eläinpuistossa on runsaat 50 pohjoisen ja arktisen alueen eläinlajia. Villisika ei kuulu Suomen alkuperäiseen eläimistöön, mutta sitä tavataan luonnossa etenkin maan kaakkoisosissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



