Talousvaliokunta: Sahateollisuuden sivutuotteet käyttöön
Eduskunnan talousvaliokunnan mietinnön mukaan sahoilla syntyvien sivutuotteiden tukipolitiikkaa tulisi rukata uudestaan.
Pölkyn sahalla Kuusamossa puru- ja kuorikasat ovat tänä vuonna ennätysmäisen suuret. Kuva: Sanne KatainenEduskunnan talousvaliokunta toteaa mietinnössään, että hallituksen tulisi ryhtyä toimenpiteisiin sahateollisuuden sivutuotteiden, purun ja kuoren, käyttöön saamiseksi. Näin sivutuotteille varmistettaisiin tasavertainen kilpailuasema muun muassa metsähakkeen kanssa.
Kasvavat puru- ja kuorikasat haittaavat useita sahoja, koska niille ei löydy kysyntää. Talousvaliokunnan mukaan tähän vaikuttaa metsähakkeen tuotantotuki, joka aiheuttaa markkinahäiriöitä.
Sahurit ovat vedonneet, että metsähakkeen sähköntuotantotuesta tulisi luopua välittömästi, jotta lämpöyhtiöt näkisivät myös purun ja kuoren kilpailukykyisinä vaihtoehtoina energian- ja lämmöntuotannossa.
Valiokunnan mukaan metsähakkeen polton ensisijainen ohjauskeino on päästökauppa, joka oikein toimiessaan poistaisi tarpeen erilliselle metsähakkeen tuelle.
"Kiertotalouden näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää, etteivät sahateollisuuden sivuvirrat päädy jätteeksi vaan tulevat hyödynnetyiksi esimerkiksi lämmön ja sähkön sekä liikenteen biopolttoaineiden tuotannossa", talousvaliokunta tiedottaa.
Kansanedustaja Antero Vartia (vihr.) vastusti eduskunnan täysistunnossa keskiviikkona talousvaliokunnan ehdotusta puuttua metsähakkeen tuotantotukeen. Hän vetosi hallitusta laatimaan ennemmin suunnitelman ja aikataulun turpeen energiakäytön lopettamiseksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
