Metsäneuvonnalla parantamisen varaa − naiset pitävät erilaisia ohjeita sekavina ja haastavina
Naismetsänomistajat arvostavat metsissään myös muita kuin taloudellisia arvoja.
Kuvan naiset suorittavat metsää omistaville naisille suunnattua metsäalan ammattitutkintoa. Arkistokuva. Kuva: Risto JussilaHelsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan sukupuolella on väliä metsänhoidossa. Naiset arvostavat metsissään myös muita muita kuin taloudellisia arvoja ja he pitävät metsäneuvonnan ohjeita ja neuvoja osin sekavina ja haastavina.
Juulia Kuhlmanin väitöstutkimuksen mukaan naiset eivät ole yhtä aktiivisia metsänomistajia kuin miehet. Se näkyy esimerkiksi metsänhoitotöissä tai puunmyynnissä.
Naisten metsäsuunnitelmakaan ei välttämättä ole ajantasalla. Sen lisäksi he osallistuvat vähemmän metsänomistajille suunnattuihin tilaisuuksiin, lukevat vähemmän metsälehtiä ja ylipäänsä viettävät vähemmän aikaa metsässä.
Naisille aktiivinen metsänomistajuus kattaa paljon muutakin kuin vain taloudellisten arvojen turvaamisen. Esimerkiksi perintöön liittyvät tavoitteet ovat heille tärkeitä.
Kuhlmanin mukaan naismetsänomistajat kokivat metsänomistamiseen liittyvät neuvot ja ohjeet ajoittain niin sekaviksi ja haastaviksi, että he turvautuivat metsäalan koulutukseen selvitäkseen metsänomistajuudesta. Tämän perusteella metsäalan neuvonnassa on parantamisen varaa.
Tutkimuksen tulokset haastavat nykyistä metsänomistajatutkimusta, joka on keskittynyt pääasiassa taloudellisiin tavoitteisiin ja aktiviteetteihin.
”Nykyinen keskustelu painottuu talousarvoihin, jolloin monet metsänomistajat jäävät arvoineen huomiotta. Laajempi ymmärrys metsänomistajien erilaisista tavoitteista voi edesauttaa metsäkeskustelun rakentamista tasapuolisemmin”, toteaa Kuhlman.
Metsiin ja metsänomistajiin kohdistuu yhä enemmän ristiriitaisia vaatimuksia ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin ja teollisuuden murroksen keskellä. Myös metsien merkitys virkistyksessä ja kulttuurissa on yhä tärkeämpää.
Kuhlmanin mukaan metsänomistajien erilaiset tavoitteet huomioivat yritykset ja toimijat pystyvät tuottamaan paremmin lisäarvoa sekä metsänomistajille että itselleen.
Kuhlmanin väitöstilaisuus on perjantaina Helsingissä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





