Voiko lapsen ottaa mukaan metsästysreissulle?
MT:n erätoimittaja pohtii, miksi lasten metsästysharrastus herättää monissa negatiivisia tunteita.
Iina Laurukainen, puoliso Jussi Impola sekä lapset Milla ja Mikael kulkevat metsällä koko perheen voimin. Kuva: Anne AnttilaAika ajoin somessa ja mediassa herää kohu siitä, voiko lapsen ottaa mukaan metsästysretkelle tai voiko lapsi tai nuori harrastaa metsästystä.
Psykologian tohtori ja eläinoikeusaktivisti esittivät Salon Seudun Sanomien mielipidekirjoituksessa hiljattain, etteivät lapset kestä raakoja näkymiä, kuten eläinten ampumista tai nylkemistä. Heidän mukaansa lapsella ei ole riittäviä keinoja selviytyä tällaisten asioiden näkemisestä.
Kirjoittajat unohtavat, että metsästykseen liittyy paljon muutakin toimintaa kuin ampuminen. Lapsia ei myöskään pakoteta seuraamaan eläimen nylkemistä. Usein kuitenkin pelkkä kuoleman läsnäolo saa monet miettimään, onko harrastus sovelias lapsille.
Itse näin metsästettyjä eläimiä lapsena, eikä niistä tiettävästi jäänyt minkäänlaista traumaa tai ainakaan aiheuttanut ”moraalista turmeltumista”.
Mielipide: Lasten ottaminen mukaan metsästykseen on yhteydessä empatiakyvyn heikkenemiseen
Metsästys on ollut kautta aikain luonnollinen tapa hankkia ravintoa. Missä vaiheessa siitä tuli psykologin sanoin lapsen kehitystä vaurioittavaa tai traumaattista?
Lapsienkin on kuitenkin hyvä jossakin vaiheessa ymmärtää, mistä ruoka on peräisin ja että kuolema on osa luonnon kiertokulkua. Huolestuttavampaa mielestäni on se, että nykyisin kaikenlainen kuolema halutaan piilottaa katseilta. Niinpä nyljetyn hirven ruhon näkeminen on monelle liikaa nykypäivänä.
Suurin osa suomalaisista syö kuitenkin lihaa, joten kysymys kuuluukin, ymmärtävätkö kaikki ylipäätään ruokansa alkuperää. Metsästäjänä asiaa on pakko miettiä, koska riistaliha ei tule keittiöön siistinä pakettina kaupan hyllyltä.
Metsästysharrastus opettaa lapselle ja nuorelle paljon luonnosta ja auttaa heitä myös pärjäämään erilaisissa olosuhteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. Metsästys tarjoaa myös vanhemmille viettää aikaa yhdessä lapsen tai nuoren kanssa.
Toinen huoli liittyy yleensä ymmärrettävästi ampuma-aseisiin. Aseiden kanssa toimiessaan metsästävät nuoret ovat kuitenkin aina tarkassa valvonnassa. Aikuiset myös päättävät, ja arvioivat, milloin nuoret ovat kykeneväisiä käsittelemään asetta.
Alle 15-vuotias saa metsästää vain aseluvallisen täysi-ikäisen henkilön välittömässä valvonnassa ja suorittaa ampumakokeen täysi-ikäisen aseella. Vasta 18-vuotias voi saada oman aseluvan.
Vahinkoja nuorille metsästäjille sattuu aseiden kanssa äärimmäisen harvoin, koska turvallisuutta on tolkutettu moneen kertaan. Oikeiden aseiden kanssa toimivat nuoret ymmärtävät, että aseita kuuluu käsitellä huolellisesti ja että ahkera harjoittelu auttaa parantamaan tuloksia.
Silloin tällöin nuoria metsästäjänalkuja on esillä mediassa ja somessa. Usein seurauksena on kommenttitulva, jossa aikuiset ihmiset parjaavat mitä erilaisimmin sanankääntein lasta metsästysharrastuksesta.
Se se vasta on traumaattista lapselle.
Kirjoittaja on MT:n erätoimittajaArtikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








