Susiasetus kumottu – vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia on nyt mahdollista myöntää lisää
Maa- ja metsätalousministeriön asetus suden suurinta saalismäärää rajoittavasta asetuksesta on kumottu.
Vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia voidaan nyt myöntää myös kesän aikana. Kuva: Markku VuorikariNyt kumotulla asetuksella on määritelty suurin sallittu susien saalismäärä. Uusi asetus on tullut voimaan 2. kesäkuuta. Muutos tarkoittaa sitä, että Suomen riistakeskuksella on toimivalta myöntää tarvittaessa lisää vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia myös kesän aikana.
Sudet ovat tämän vuoden aikana aiheuttaneet riistavahingot.fi-sivun mukaan ainakin 19 lammasvahinkoa ja kaksi hevosvahinkoa. Koiravahinkoja on ollut kahdeksan kappaletta.
Suomen riistakeskus on myöntänyt vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia annetun kiintiön puitteissa. Asetuksella mahdollistettiin myös niin sanottu kannanhoidollinen metsästys enintään 28 sudelle.
Tämä ministeriön asetuksen suurin sallittu saalismäärä pitää sisällään myös muiden poikkeuslupien nojalla saaliiksi saadut sudet, poliisin määräyksellä poistetut, liikenteessä tai muutoin tietoon tulleet kuolleet sudet.
Asetettu kiintiö on jo käytetty, eikä poikkeuslupia ole ollut mahdollista myöntää enempää. Muutos tehtiin, koska sudet aiheuttavat edelleen ongelmia ja vahinkoja eikä suden kannanhoidollinen metsästys tule enää kyseeseen tähän vuodenaikaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







