Eduskunnan ympäristövaliokunta edistää puurakentamista
Eduskunnan ympäristövaliokunta vaatii puurakentamisen edistämistä. Valiokunta korostaa puurakentamisen merkitystä kestävän kehityksen kannalta.
”Puurakentaminen on sekä ympäristön että aluetalouden ja työllisyyden kannalta kestävä ratkaisu. Puurakentamista edistämällä lisätään myös puutuotteiden kysyntää ja vientimahdollisuuksia”, toteaa puheenjohtaja puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.).
Valiokunta haluaa tukea puurakentamista läpimurron aikaansaamiseksi. Valiokunnan mukaan rakentamismääräykset eivät enää estä puurakentamisen yleistymistä.
Valiokunta uudistaisi myös rakennusvalvontaa, jotta sääntöjen soveltaminen olisi yhtenäistä koko maassa.
”Siirtyminen seudulliseen rakennusvalvontaan lisäisi valvonnan osaamista ja yhdenmukaistaisi päätöksentekoa.”
Myös rakentajien ja tilaajien asenteisiin pyritään vaikuttamaan. Puuelementtituotantolaitoksia voidaan kannattavasti perustaa Suomeen vain jos tuotteiden kysyntä on riittävää.
Valiokunta korostaa julkisten hankintojen merkitystä puurakentamisen edistämisessä.
Valiokunta edellyttää, että valtioneuvosto jatkaa puurakentamisen edistämistä ja valmistautuu jatkamaan vuonna 2015 päättyvää puurakentamisen edistämisohjelmaa.
JARMO PALOKALLIO
Puu-
rakentaminen
on ympäristön, aluetalouden ja
työllisyyden
kannalta
kestävä ratkaisu.«
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
