Alkaako järki löytyä EU:n metsälakiin? – Suomelle edullista lulucf-kantaa valmistellaan Euroopan parlamentissa
Muutokset poistaisivat huolta Suomen metsien muuttumisesta laskennalliseksi päästöjen lähteeksi. Äänestys on ensi keskiviikkona.
Suomessa käytetään noin 60 prosenttia metsien vuotuisesta kasvusta, mutta esimerkiksi Ruotsissa noin 80 prosenttia. Siksi ajatus hakkuiden tehokkuuden, eli intensiteettin, lisäämisen kieltämisestä tuntuu epäreilulta. Kuva: Kari SalonenEuroopan parlamentissa valmistellaan muutosehdotuksia ympäristövaliokunnan lulucf-esitykseen.
MT:n tietojen mukaan valmistelussa on kaksi ehdotusta, jotka molemmat poistaisivat huolta Suomen metsien muuttumisesta laskennallisesti hiilidioksidin päästöjen lähteeksi.
Molemmissa ympäristövaliokunnan kannasta halutaan poistaa yksi sana, intensiteetti. Se tarkoittaa, että hakkuiden määrää ei enää verrattaisi metsän kasvun määrään.
Toista muutosehdotusta ajavan mepin Nils Torvaldsin (r.) mukaan intensiteetti asettaa maat hyvin eriarvoiseen asemaan.
”On laajempi ymmärrys, että intensiteetti oli ympäristövaliokunnassa erehdys.”
Suomen metsät ovat hiilinielu, vaikka hallituksen suunnitelmat puun käytön lisääntymisestä toteutuisivat.
Toinen ehdotus tulee EPP-ryhmältä. MT:n haltuunsa saama ehdotus edellyttää hoidettujen metsien hiilinielun kasvavan.
Hakkuiden tehokkuutta eli intensiteettiä voisi lisätä kestävästi ja kansallisen strategian mukaan.
Esityksessä on vertailuvuosina 2000–2012. Niiden merkitys kuitenkin pienenee, sillä Euroopan komissio voisi myöntää jäsenmaalle niihin poikkeuksen.
Kokoomus kuuluu EPP-ryhmään. EPP on parlamentin suurin puolue. Varmaa ei ole, onko koko ryhmä esityksen takana. MT:n tietojen mukaan ryhmän ranskalaiset kannattavat esitystä, mutta espanjalaiset haraavat vastaan.
Torvaldsin ja EPP:n ehdotukset ovat samansuuntaisia, mutta erojakin on. Torvaldsin mukaan torstaina haetaan kompromissia, jotta saataisiin yksi muutosehdotus.
Maankäyttöä, sen muutoksia ja metsiä koskeva lulucf-lainsäädäntö sitoo metsät EU:n ilmastopolitiikkaan.
Euroopan parlamentti äänestää laista ensi keskiviikkona. Parlamentin puolueet pitävät viimeiset kokoukset asiasta tiistai-iltana.
Täysistunnossa lähtökohtaisesti äänestetään vastuuvaliokunnan, nyt ympäristövaliokunnan, kannasta.
Mepit tai poliittiset ryhmät voivat kuitenkin tehdä muutosehdotuksia, joista äänestetään erikseen.
Lopuksi äänestetään kokonaisuudesta, johon läpimenneet muutokset lisätään.
Euroopan jäsenmaiden kantojen muutoksista lulucf:stä voit lukea tästä:
Uusi esitys metsien hiilinielun laskemiseksi helpotus Suomelle
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
