Runsas kolmannes metsänomistajista myy puuta ensi vuonna
Useampi kuin joka kolmas metsänomistaja suunnittelee myyvänsä puuta ensi vuonna. Siltä osin tilanne vastaa edellisen kymmenen vuoden keskiarvoa.
Metsänomistajat kertoivat puunmyyntiaikeistaan Metsätutkakyselyssä, joka toteutettiin syksyn alussa. Silloin noin neljännes metsänomistajista suunnitteli puukauppoja vielä syksylle.
Metsänomistajien puukauppatoiveet lienevät toteutuneet kohtuullisesti. Ainakin puukauppa on käynyt tasaisesti syyskuun alun jälkeen.
Ensi vuoden osalta ilmassa oli aavistuksen viimevuotista ennemmän epävarmuutta. Vain seitsemän prosenttia metsänomistajista kertoi olevansa täysin varma myös ensi vuoden puukaupoista.
Luultavasti puukaupalle lähtevien metsänomistajien määrä oli noussut 28 prosenttiin. Edellisen kerran heidän osuutensa oli yhtä korkealla vuonna 2008.
Silloin takana oli vuoden 2007 kantohintaralli.
Puukaupoista pidättyy varmasti 30 prosenttia metsänomistajista. Heidän lisäkseen useampi kuin joka neljäs metsänomistaja jättää suurella todennäköisyydellä puukaupat väliin.
Gallup Elintarviketiedon toteuttamaan Metsätutka -kyselyyn vastasi 556 metsänomistajaa.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
