Merihanhen ja kanadanhanhen peltometsästys alkaa 10. elokuuta – merihanhen metsästys on tasapainoilua sisämaahan leviämisen ja vahinkojen estämisen kanssa
Peltometsästyksen sallimisella halutaan estää hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja mahdollistaa riistavaran hyödyntäminen.Peltojen ulkopuolella meri- ja kanadanhanhien metsästys alkaa samaan aikaan muiden vesilintujen kanssa 20.8. kello 12. Merihanhen saalisilmoitus sekä metsästäjäkohtainen kahden linnun päiväkiintiö ovat voimassa koko vuoden.
Riistakeskuksen mukaan kanadanhanhen ja merihanhen metsästys on sallittu kuitenkin jo 10.8.–20.8. kello 12 koko maassa pelloilta, jotka ovat tavanomaisessa viljan ja muun kasvin tuotannossa ja joiden tarkoitus on tuottaa satoa myytäväksi tai tuotantoeläinten ravinnoksi. Tukikelpoisia riistalaitumia ja pienialaisia riistapeltojen kaltaisia peltoja ei saa hyödyntää kanadanhanhen peltometsästyksessä.
Merihanhien metsästyksessä pelloilta ravintohoukuttimen käyttö on kielletty.
Metsästäjäkohtaisella kiintiöllä ja peltometsästyksen ravintohoukuttimen käyttökiellolla pyritään ehkäisemään vahinkoja ja turvaamaan hanhikannan elinvoimaisuus.
Merihanhi on perinteisesti rannikon laji ja vasta levittäytymässä järvialueille, minkä vuoksi se on rauhoitettu sisämaassa ja metsästystä rannikolla rajoitetaan. Kannanhoidossa tasapainotellaan sisämaan leviämisen turvaamisen ja viljelyvahinkojen ehkäisyn välillä. Kokonaiskannan pienentämiselle ei ole tarvetta.
Suomen merihanhet kuuluvat kahteen populaatioon. Uusimman tutkimustiedon perusteella Suomenlahden, Varsinais-Suomen ja Satakunnan merihanhet kuuluvat pääosin Keski-Euroopan populaatioon ja muuttavat suoraan etelään Keski-Eurooppaan talvehtimaan. Pohjanmaan ja Perämeren linnut kuuluvat todennäköisemmin Länsi- ja Luoteis-Euroopan populaatioon ja muuttavat Ruotsin kautta Länsi-Eurooppaan. Metsästyksen kohdentuminen populaatioihin on erilainen. Parempi riistatieto mahdollistaa nykyistä tarkemman metsästyssäätelyn tulevaisuudessa.
Riistakeskus muistuttaa tiedotteessaan, että hanhissa on rauhoitettuja lajeja, joita ei saa metsästää. Jokaisen metsästäjän velvollisuus on tietää milloin ja missä kutakin lajia saa metsästää.
Suomen riistakeskuksen sivuilta löytyy tietoa metsästysajoista ja metsästyskieltoalueista. Myös lintuinfluenssa on syytä pitää mielessä hanhia metsästettäessä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







