UPM Timber ja Teollisuusliitto pääsivät sopuun työehtosopimuksesta
Sopimuksen yksityiskohdat eivät ole julkisia.
UPM Timberillä on Suomessa neljä sahaa. Kuvassa Korkeakosken saha, jossa otetaan tänä vuonna käyttöön uusi jakosaha. Kuva: Rami MarjamäkiTeollisuusliitto ja UPM Timber ovat päässeet viime viikonloppuna neuvottelutulokseen työehtosopimuksesta. Samalla sunnuntaina alkavaksi kaavailtu työtaistelu peruuntui.
Asiasta kertoo UPM:n saha- ja metsäjohtaja Antti Koulumies Linkedinissä julkaisemassaan päivityksessä.
Myös Teollisuusliiton johtoryhmä on hyväksynyt neuvottelutuloksen liiton hallituksen valtuuttamana.
”Lähes vuoden olemme neuvotelleet niin teksteistä, paikallisista sopimuksista kuin lopulta kustannusvaikutuksista”, Koulumies kirjoittaa.
Koulumiehen mukaan sopimuksen yksityiskohdat eivät ole julkisia.
UPM Timberillä on Suomessa neljä sahaa, jotka sijaitsevat Lappeenrannassa, Juupajoella, Porissa ja Pietarsaaressa.
Mekaanisessa metsäteollisuudessa sopimuskierros on edennyt nyt puoleen väliin.
Teollisuusliitto on Suomen suurin teollisuusalojen ammattiliitto, joka edustaa 35 sopimusalaa kemian, teknologian ja puutuotteiden sektoreilla.
Kokonaisuudessaan palkkaneuvottelut ovat paikoin jumissa, minkä vuoksi Teollisuusliitto jatkoi eilen maanantaina lakkoja yli 60 yrityksessä ympäri Suomea. Mukana ovat muun muassa UPM Plywood eli vaneriteollisuus ja Kesla.
Teollisuusliiton mukaan mekaanisessa metsäteollisuudessa sopimuskierros on edennyt nyt puoleen väliin ja neuvottelut jatkuvat kevään aikana. Vuoden vaihteessa uusia yrityskohtaisia neuvotteluratkaisuja syntyi 18 yritykseen.
”Uudet sopimukset ovat työehdoiltaan linjassa mekaanisen metsäteollisuuden aikaisempien työehtosopimusten kanssa. Palkankorotukset noudattavat yleistä linjaa. Sopimuksissa on myös merkittäviä tekstimuutoksia”, liitto kertoo tiedotteessa.
Juttua korjattu 5.2.2025 klo 15:00. Aiemmin kerrottiin, että sopimuksen voimaan tuleminen edellyttää vielä Teollisuusliiton hallituksen päätöstä. Teollisuusliiton johtoryhmä on kuitenkin jo hyväksynyt neuvottelutuloksen liiton hallituksen valtuuttamana.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










