
Varttuneita kuusia tappavat kirjanpainajat valmiina iskemään kesän korvalla
Metsänomistajan kannattaa tarkistaa näkyykö kuusikoissa merkkejä alkavista tuhoista.Varttuneiden kuusikoiden kirjanpainajatuhot ovat lisääntyneet viime vuosina. Vaarana on, että ensi kesänä kuusia kuolee vielä aiempaa enemmän.
Helteiset kesät ovat vauhdittaneet kuusikoita tuhoavan kirjanpainajakuoriaisen kannan kasvua. Tänä vuonna kirjanpainajan ensimmäinen sukupolvi kehittyi entistä aikaisemmin alku- ja keskikesän aikana.
Metsäkeskuksen mukaan on todennäköistä, että kirjanpainajan toinen sukupolvi ehti aikuistua ja pudottautua maahan talvehtimaan monin paikoin Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.
”Jos suurin osa kirjanpainajista onnistuu talvehtimaan ja ensi kesä on jälleen helteinen, hyönteistuhot lisääntyvät metsissä entisestään”, varoittaa metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen metsäkeskuksesta tiedotteessa.
Kokkosen mukaan metsänomistajien kannattaa vielä ennen talvea tarkastaa, näkyykö omissa metsissä merkkejä hyönteistuhoista.
Kirjanpainajakannan kasvusta kertoo, että hyönteistuhohakkuiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Eniten hakkuuilmoituksia on tullut Kaakkois-Suomesta Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta sekä Uudeltamaalta.
Ilmoitusten määrä on noussut myös Keski-Suomessa ja Etelä- ja Pohjois-Savossa.
Marraskuun alkuun mennessä ilmoituksia hyönteistuhohakkuista on tullut Metsäkeskukseen yhteensä noin 3400 hehtaarin alalta. Edelliseen vuoteen verrattuna määrä on yli kolminkertainen.
Hyönteistuhohakkuuilmoituksissa on kirjanpainajatuhojen lisäksi mukana muidenkin tuhohyönteisten, kuten kuusentähtikirjaajan aiheuttamia tuhoja.
Metsänomistajien kannattaa varautua kirjanpainajatuhojen kasvuun riskialueilla.
”Omissa metsissä olevia iäkkäitä kuusikoita tulisi tarkkailla säännöllisesti. Enää ei riitä, että hyönteistuhoja tarkkaillaan vain kerran kesässä tai syksyssä”, neuvoo Kokkonen.
Alkavia hyönteistuhoja ja mahdollisia riskipaikkoja on opittava tunnistamaan ajoissa. Jos havaitsee merkkejä tuhoista, tulisi toimia nopeasti, etteivät tuhot pääsisi leviämään metsissä.
Kuusikoita voivat vaivata kuivuus, juurikääpä ja latvaosia kuivattava kuusentähtikirjaaja. Jo yksinään kuivuus voi altistaa kuusia kirjanpainajan ja muiden kaarnakuoriaisten iskeytymiselle.
Myös tuuli- ja lumituhot voivat antaa alkusysäyksen hyönteistuhoille.
Metsäkeskus on päivittämässä kirjanpainajaopasta, joka auttaa metsänomistajia ja metsäammattilaisia kirjanpainajatuhoihin varautumisessa.
Kirjanpainajatuhoihin varautumisesta on tulossa myös verkkokoulutus, joka valmistuu loppuvuodesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









