Luopumisen tuska yllätti tyttärelleen metsän lahjoittaneen Heikki Nummijärven

Heikki Nummijärvi luopui metsätilastaan kymmenien vuosien omistuksen jälkeen syksyllä 2017. Marita Säämäki avusti Nummijärven perhettä sukupolvenvaihdoksessa. Kuva: Jussi Partanen

Tiina Jäppisellä on ollut paljon uutta opeteltavaa metsätilan hoidossa. Kotipaikkakunnallaan Helsingissä hän tekee metsäretkiä koiran kanssa. Kuva: Kari Salonen

Jos on omistanut suvun perintömetsän yli puoli vuosisataa ja hoitanut sitä vuorollaan niin hyvin kuin taitaa, tilasta luopuminen ei ole kevyt päätös.

Tämän sai huomata porilainen Heikki Nummijärvi, joka lahjoitti metsätilan tyttärelleen Tiina Jäppiselle syksyllä 2017. Vaikka viestikapulan siirto seuraavalle sukupolvelle oli ollut iät ja ajat isän mielessä, luopumisen vaikeus yllätti hänet.

”Minulla oli ihan todellinen luopumisen tuska, mutta se helpotti sillä hetkellä, kun lahjakirjat oli tehty. Silloin tuli sellainen hyvä olo – että olen vapaa.”

Luopuminen ei ole helppoa, tietää sukupolvenvaihdosten asiantuntija Marita Säämäki metsänhoitoyhdistys Karhusta.

”Ja sinulla oli Heikki vielä se onni, että tilaa jatkaa oma lapsi”, hän pohtii Nummijärvelle.

Vaikka luopuminen on iso askel, Säämäki suosittelee panemaan omistusjärjestelyt ajoissa vireille. Ei haittaa, vaikka suunnitelmat eivät olisi vielä aivan selkeitä – päätökset ehtivät kirkastua prosessin aikana. Nummijärven ja Jäppisen sukupolvenvaihdosta työstettiin 1,5 vuotta.

”Kiitos sinulle siitä, että useamman kerran sanoit: Ei tässä niin kiire ole. Miettikää rauhassa”, Nummijärvi toteaa.

Myös hän on ehdottomasti sitä mieltä, että omistusjärjestelyt kannattaa tehdä silloin, kun luopujalla on vielä muisti sekä fyysinen ja henkinen kunto terässä.

Useimmat metsänomistajat haluavat pitää maat suvun hallussa, ja tämä oli myös Heikki Nummijärvelle ensisijainen vaihtoehto.

”Se on ollut ihan selvää. Esi-isät ovat tehneet siellä Karvian Kantin kylässä niin paljon töitä. Esimerkiksi enoni on käsin kaivanut metsäojia lapiolla.”

Helsingissä asuvalle ja viestinnän asiantuntijana työskentelevälle Tiina Jäppiselle sukupolvenvaihdos tuli vähän yllättäen, vaikka isä olikin asiasta jo pitkään puhunut. Hän tietää, että asia oli isälle hyvin tärkeä.

”Ajatuksena tilan hoitaminen ei ollut ihan outo, mutta sitten, kun se toteutui, kaikki oli kuitenkin uutta. Onneksi Marita on auttanut paljon.”

Ennen omistusvaihdosta hän oli käynyt perheen metsässä edellisen kerran lapsena. Nyt hän käy Karviassa useamman kerran vuodessa.

Taloudellinen arvo on Jäppiselle vain osa metsän merkityksestä. Hän on kiinnostunut green care -toiminnasta eli metsiin liitetyistä hyvinvointipalveluista ja pohtinut, voisiko metsää hyödyntää myös muulla tavalla kuin puuta myymällä.

Hän pitää siitä, että metsässä ei eletä hektisessä kvartaalitaloudessa.

Siitä hän kertoo olevansa uutena metsänomistajana hieman hämillään, kun julkisuudessa keskustellaan, ettei puita pitäisi ilmastonmuutoksen vuoksi kaataa.

”Pitääkö metsänomistajan kantaa tällaista yhteiskuntavastuuta?”