Binderholz Nordic ostaa pienen höyläämöyrityksen
Höyläämö Suomipuu Oy toimii sahan yhteydessä Lieksassa ja se on tehnyt pitkään sahan kanssa yhteistyötä.
Binderholz-konserni osti tämän vuoden alussa Lieksassa ja Nurmeksessa sijaitsevat sahat Vapolta. Kuva on Lieksan Kevätniemestä. Kuva: Mikko MakkonenItävaltalaisen Binderin perheen omistama Binderholz Nordic on ostanut Höyläämö Suomipuun liiketoiminnan. Osapuolet eivät kerro kauppahintaa.
Suomipuussa työskentelee kolme työntekijää, jotka siirtyvät vanhoina työntekijöinä Binderholz Nordicin palvelukseen. Kauppa toteutui syyskuun lopussa.
Suomipuu toimii Binderholzin sahan yhteydessä Lieksassa ja se on tehnyt pitkään yhteistyötä sahan kanssa.
Itävaltalainen Binderholz-konserni osti Vapolta Lieksassa ja Nurmeksessa sijaitsevat sahat tämän vuoden alussa.
Suomessa yhtiö toimii nimellä Binderholz Nordic Oy.
Lieksan sahan kapasiteetti on noin 250 000 kuutiometriä ja Nurmeksen noin 200 000 kuutiometriä sahatavaraa vuodessa. Lieksassa on sahattu kuusta ja Nurmeksessa mäntyä.
Lieksan ja Nurmeksen sahojen osto nosti Binderholzin kapasiteetin noin 1,3 miljoonaan kuutiometriin sahatavaraa vuodessa.
Vapon sahoille tukit hankki Harvestia, jonka omistajiin Vapo kuuluu.
Elokuun alussa Binderholz Nordic otti Lieksan ja Nurmeksen tukkien hankinnan omiin käsiinsä.
Binderholz Nordicin toimitusjohtajana aloitti kevättalvella Timo Karinen. Hän työskenteli tehtävässä vain heinäkuuhun.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
