Metsätalouden veroilmoitus täytettiin netissä alle 10 minuutissa – osalla "urakka" vielä edessä
Ennätyksellisen moni metsänomistaja teki veroilmoituksen tänä vuonna OmaVerossa. Uudet metsänomistajat lienevät entistä kokeneempia asioimaan sähköisesti.
Veroilmoituksen täyttää verkossa sukkelaan, kun kaikki tarvittavat tiedot on kaivettu esille. Kuva: Markku VuorikariValtaosa metsänomistajista teki metsätalouden veroilmoituksen OmaVerossa nopeasti. Verohallinnon tietojen mukaan tammi–helmikuun aikana metsätalouden veroilmoituksen tekemiseen kului OmaVerossa keskimäärin 9 minuuttia 37 sekuntia, jos veroilmoituksen teki tietokoneella. Mobiililaitteella metsätalouden veroilmoituksen tekeminen onnistui sitäkin nopeammin, 9 minuutissa 4 sekunnissa.
"Veroilmoituksen tekoon kulunut aika kertoo siitä, että suurimmalle osalle OmaVeron käyttö on luontevaa ja suoraviivaista", arvioi ylitarkastaja Petri Lindroos tiedotteessa.
Lähes 77 prosenttia viime vuonna metsää myyneistä yksityishenkilöistä antoi metsätalouden veroilmoituksensa sähköisesti tammi–helmikuussa. Määrä nousi viime vuodesta, jolloin metsäveroilmoituksen jätti sähköisesti 68 prosenttia.
"Voi olla, että metsänomistajina on entistä enemmän uusia henkilöitä, joilla on kokemusta sähköisesti asioimisesta. Tänä vuonna kerroimme myös, että vuoden kuluttua emme enää lähetä paperisia metsäveroilmoituslomakkeita. Ehkä osa siksi rohkaistui kokeilemaan OmaVerossa ilmoittamista jo nyt", Lindroos arvelee.
Suurin osa metsänomistajista on antanut metsätalouden veroilmoituksen helmikuun loppuun mennessä. 1. huhtikuuta on metsätalouden veroilmoituksen määräpäivä niille metsänomistajille, jotka harjoittavat maataloutta tai elinkeinotoimintaa. Yhteensä heitä on 450 000.
Ulkomailla pysyvästi asuvien metsänomistajien pitää tehdä metsätalouden veroilmoitus 24. toukokuuta mennessä.
Lue myös
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
