Ilmastonmuutos lisää talvimyrskyjä – Kerralla voi kaatua jopa kymmeniä miljoonia kuutiometrejä puuta
Ilmaston lämpeneminen on lisännyt myös kuusen kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja.Suomen ilmastopaneeli varoittaa lisääntyvistä metsätuhoista. Etenkin talvimyrskyjen tuhoriski kasvaa ilmaston lämmetessä.
Ilmaston lämpeneminen iskee väistämättä myös metsiin. Niiden kasvu kiihtyy ja puumäärä kasvaa, mutta samalla tuhot lisääntyvät.
Suurin metsätuhojen aiheuttaja on tuuli. Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen jopa kymmenien miljoonien kuution tuulituhoja.
”Tuulituho voi tapahtua milloin vain, ja 20–30 miljoonan kuution tuulituho on Suomessa mahdollinen”, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Heli Viiri kertoo.
Vertailukohtana on Ruotsi, jossa taannoinen Gudrun-myrsky jätti jälkeen 70 miljoonan kuution tuhot.
Tähän mennessä suurimmat myrskytuhot nähtiin Suomessa vuonna 2010, jolloin Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyjen tuulituhot olivat yhteensä 8,1 miljoonaa kuutiota.
”Todella voimakkaita myrskyjä sattuu harvoin, mutta yksi kova myrsky voi tehdä paljon tuhoa: kun tuuli kasvaa pari-kolme metriä sekunnissa, tuulen tuhovaikutus metsissä liki kolminkertaistuu”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilari Lehtonen sanoo.
Talvimyrskytuhoihin vaikuttaa myös roudan väheneminen.
”Jos maa on roudassa, puut eivät kaadu niin helposti. Kaikista pahin on vetinen ja sula maa – silloin puut ovat herkkiä kaatumaan”, Lehtonen kertoo.
Ilmaston lämpeneminen on lisännyt myös kuusen merkittävimmän runkotuholaisen kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja.
”Kirjanpainaja voi aiheuttaa lähitulevaisuudessa Suomessa muutamien miljoonien kuutioiden tuhoja. Todennäköisyys tuhoille kasvaa, sillä kuuset tulevat kärsimään yhä enemmän Etelä-Suomessa kuivuudesta”, Viiri kertoo.
Esimerkiksi Ruotsissa viime kesänä jyllänneet suuret metsäpalot tuhosivat metsää noin 2 miljoonaa kuutiota, kun kirjanpainajatuhot samaan aikaan olivat 3–4 miljoonaa kuutiota.
Ilmastopaneelin mukaan metsätuhojen laajuudesta ei ole olemassa tarkkaa tietoa. Edes hirvituhojen määrää ei tiedetä.
Juurikäävän tuhoarvio on pysynyt noin 50 miljoonassa eurossa jo pitkään. Sekin on pelkkä arvio.
Ilmastopaneelin raportin mukaan tuhoseurantaa pitäisi tehostaa ja tuhoihin varautua. Tuhoja voidaan rajoittaa myös varsin yksinkertaisilla keinoilla.
Esimerkiksi kuorellisen puutavaran varastointia metsissä joudutaan edelleen rajoittamaan kaarnakuoriaisten parveiluaikana. Kirjapainajatuhojen riskejä voidaan pienentää myös monipuolistamalla metsiköiden rakennetta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


