Metsästäjäliitto haluaa lisätä suden DNA-näytteiden tutkimusta – ”Osoitti, että kritiikki kanta-arvioita kohtaa ei ole ollut aiheetonta”
Metsästäjäliitto jatkaa keräyspalkkion maksua ja aikoo kaksinkertaistaa suden DNA-näytteistä maksettavan palkkion uusilta susireviireiltä saaduista näytteistä.Metsästäjäliitto on tyytyväinen viime talven suden DNA-näytekeräyksiin. Liiton mukaan metsästäjät tekivät viime talvena huipputyötä keräten aktiivisesti DNA-näytteitä ja ilmoittaen suurpetohavainnoista petoyhdyshenkilöille Tassu-järjestelmään.
Liiton johto kiittelee julkaisemallaan videolla, että tämän työn ansiosta susien määrä lähes puolitoistakertaistui uudessa Luonnonvarakeskuksen julkaisemassa kanta-arviossa.
Luke arvioi maaliskuussa 2025 Suomessa arvioidaan olleen 430 (413–465) sutta. Arvio yksilömäärästä oli noin 46 prosenttia suurempi kuin maaliskuuta 2024 koskeva arvio. Arviossa on mukana puolet rajareviireillä elävistä susista sekä reviirien ulkopuolella elävät sudet, joita arvioidaan olleen 65 (44–90).
”Metsästäjäliiton hallitus on päättänyt, että liitto maksaa 50 euron DNA-keruupalkkion viime talven tapaan myös tulevan talven aikana kerätyistä suden jätöksistä. Mikäli näyte on kerätty susireviiriltä, joka ei näkynyt tuoreimmassa kanta-arviossa, näytteestä maksetaan jälkikäteen 50 euron lisäpalkkio kanta-arvion julkistamisen jälkeen”, kertoo Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Metsästäjäliiton tietojen mukaan Luonnonvarakeskus on varautunut tulevana talvena vain tuhannen DNA-näytteen analysointiin.
”Se ei ole riittävä määrä”, Silpola muistuttaa viitaten edellisen talven kokemuksiin.
Vuosi sitten Luonnonvarakeskus suunnitteli 900 näytteen analysointia, mutta analyysimäärää nostettiin maa- ja metsätalousministeriön lisärahoituksella. Tämän seurauksena Luke analysoi lopulta 1 344 näytettä.
Metsästäjäliitto huomauttaa, että kaikkien suurpetojen kanta-arvioita korjattiin tänä vuonna takautuvasti. Tämä kertoo liiton mielestä siitä, että kritiikki kanta-arvioita kohtaa ei ole ollut aiheetonta.
Metsästäjäliitto esittääkin, että Luke varautuisi 2 000 DNA-näytteen analysointiin.
Metsästäjäliitto korostaa, että suden kannanhoidollinen metsästys tulisi pystyä aloittamaan tammikuun alussa.
”Ministeriön viestimän runsaan 60 suden sijasta metsästyskiintiön tulisi olla selkeästi suurempi, esimerkiksi 150 sutta”, toteaa Metsästäjäliiton puheenjohtaja Petteri Lampinen liiton julkaisemassa videossa.
Suden kiintiömetsästyksen tilanne on toistaiseksi epäselvä, koska ministeriön asetusluonnosta suden metsästyksestä ei ole vielä julkaistu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






