Taimikon ja nuoren metsän hoitoon liittyvien töiden toteutukselle tulossa jatkoaikaa – ministeriö valmistelee lakimuutoksia koronavirustilanteen vuoksi
Yhteismetsän osakaskunnan kokous voitaisiin pitää etäkokouksena tai siirtää myöhemmäksi.
Lakiluonnoksia valmistellaan ministeriön mukaan nopealla aikataululla ja lait olisi tarkoitus saattaa mahdollisimman pian eduskunnan päätettäväksi. Kuva: Kari SalonenKoronavirustilanteen vuoksi maa- ja metsätalousministeriö valmistelee lakimuutoksia hallinnonalalle.
Muutosten jälkeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset voivat myöntää joustavammin lisäaikaa tuen kohteena oleviin toimenpiteisiin ja tukieriä voidaan maksaa nopeutetusti.
"Myös taimikon ja nuoren metsän hoitoon liittyvien töiden toteutukselle voitaisiin Suomen metsäkeskuksen päätöksellä myöntää jatkoaikaa", maa- ja metsätalousministeriö kertoo tiedotteessa.
Yhteismetsän osakaskunnan kokouksen pitämisestä etäkokouksena säädettäisiin väliaikaisella lailla.
Sääntömääräisiä kokouksia saataisiin myös tarvittaessa siirtää pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. Kokousjärjestelyjä koskevat muutokset olisivat voimassa vuoden 2020 loppuun.
Kiinteistötoimitusasioissa luovuttaisiin väliaikaisesti henkilökohtaisen läsnäolon tai asiamiehen läsnäolon velvoitteesta toimituskokouksissa.
Toimituskokouksiin olisi mahdollista osallistua sähköisesti ja selkeissä yksinkertaisissa tapauksissa olisi mahdollista käyttää kirjallista menettelyä. Laki olisi voimassa vuoden 2020 loppuun.
Metsästyslaissa jatkettaisiin 1.1.2017–31.7.2018 suoritetusta ampumakokeesta annetun ampumakoetodistuksen voimassaoloa heinäkuun 2021 loppuun ilman uutta ampumakoetta.
Muutoksella pyritään ennakoimaan, etteivät koronatilanteen vuoksi pitämättä jäävät ampumakokeet vaikeuta metsästäjien osallistumista hirvieläinkantojen säätelyyn syksyn metsästyskaudella. Laki olisi voimassa 31.7.2021 saakka.
Lakiluonnoksia valmistellaan ministeriön mukaan nopealla aikataululla ja lait olisi tarkoitus saattaa mahdollisimman pian eduskunnan päätettäväksi. Sidosryhmiltä on pyydetty lausuntoa.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) korostaa joustavuuden merkitystä tilanteessa.
"Koronaepidemia vaikuttaa monin eri tavoin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arkeen. Poikkeuksellisilla lakimuutoksilla halutaan antaa tilanteen vaatimaa joustavuutta kentälle", Leppä sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
