Analyysi: Metsäalasta tarvitaan nyt rehellinen tilannearvio – metsien käyttö voi pudota alle 60 miljoonaan kuutioon

Kuva: Piia Ouri

Moni on kysynyt pitäisikö päivittää istuvan hallituksen ohjelma sen vaativien tavoitteiden muuttuessa pandemian myötä vaikeiksi toteuttaa. Suomen metsäalaa koskevien strategioiden ja tavoitteiden kohdalla päivitystarve on päivänselvä viimeistään nyt, kun UPM:n mittavat tehostamissuunnitelmat tulivat julki.

Jo 15 vuoden ajan metsäalaa on pyritty lukuisin strategioin viemään uuteen suuntaan. Vanhin on metsäklusterin tutkimusstrategia (2006), tunnetuin biotalousstrategia (2014), laajin Kansallinen metsästrategia (uusin 2019) ja tuorein on metsäteollisuuden ilmastotiekartta (2020).

Kaikissa on alalle tavoiteltu liikevaihdon reipasta kasvua, korkeampaa jalostusarvoa, suurempaa ilmastohyötyä ja lisää yhteiskuntahyötyä. Tähtäimessä on ollut, että uudet metsätuotteet korvaisivat fossiilipohjaisia monilla aloilla. Tavoitteiden toteuttamiseksi on käytetty paljon ja kalliitakin keinoja infrasta tutkimuksen ja kehityksen rahoitukseen, verotukseen ja yritystukiin.

Tavoitteet ovat edelleen kannatettavia. Mutta onko niihin päästy? Pitäisikö ne keinoineen arvioida ja päivittää? Miten toimintaympäristö on muuttunut? Näitä seikkoja ei alalla ja yhteiskunnassa ole kunnolla puitu.

Tämä on outoa, sillä metsäalan kehitys on jo pitkään kulkenut osin eri suuntaan kuin on tavoiteltu. Paljon hyvää on kiistatta tapahtunut, Suomeen osuneita investointeja myöten. Moni tavoite on silti toteutunut kehnosti.

Alan liikevaihdossa ja uusissa tuotteissa ei ole suurta pomppua nähty. Jalostusarvo ja sen myötä arvonlisäys ovat laskeneet, samoin työllisyys. Puun hintakin on keskimäärin polkenut paikallaan.

Koronan myötä ristiriita vanhojen toiveiden ja uuden tilanteen välillä on yhä räikeämpi. Metsäalan strategioilta ja ennusteilta on pudonnut pohja. Maailma, talous ja metsäala eivät palaa ennalleen kriisin jälkeen.

Ei etenkään painopaperin kulutus. Se on maailmassa pudonnut 30 prosenttia tänä vuonna. Valtaosa pudotuksesta on pysyvää, sillä digitalisaatio etenee ja etätekemisen muodot vakiintuvat. Tämän myötä paperiin käytettyä sellua vapautuu paljon myyntiin ja paperikoneita kartonki- ja pehmotuotteisiin, mikä kiristää kilpailua.

Näiden kulutus toki kasvaa mutta ei yhtä paljon kuin paperin vähenee. Muiden paitsi puutuotteiden yhteisvolyymi voikin laskea 2020-luvulla.

Tämä on hyvin haastava näkymä Suomen metsäalalle. Viennin arvo ja hakkuut ovat alkuvuodesta laskeneet viidenneksen verrattuna vuoteen 2019. Vaikka uutta tuotantoa syntyisikin 2020-luvulla, paperintuotanto supistuu todennäköisesti vielä enemmän, 2–3 Kaipolan verran.

Metsien käyttö voi pudota 60 miljoonan kuution tasolle, allekin. Metsäalan liikevaihto ja yhteiskuntahyöty laskisivat. Ala ja sen rooli ovatkin pian kriisissä, jos suuntaa ei saada käännetyksi.

Mitä ratkaisuksi? Tunnettu tietokirjailija Jared Diamond on kirjassaan ”Mullistus” soveltanut henkilökohtaisten kriisien hoito-ohjeita valtioiden (kuten sodanjälkeisen Suomen) toimintaan oivaltavasti. Moni ohjeista istuu Suomen metsäalankin tilanteeseen.

Toimivia ratkaisuja voi syntyä, jos tiedostetaan kriisin olemassaolo, tehdään rehellinen tilannearvio ja vältetään muiden syyttämistä. Pulmat on rajattava, apua otettava vastaan ja tehtävä valikoituja muutoksia oppien aiemmista kriiseistä ja muiden ratkaisuista.

Mitä tämä tarkoittaisi? Sitä metsäalalla ja Suomessa on syytä kunnolla ruotia. Alalla on edelleen paljon potentiaalia isompaan ilmasto- ja yhteiskuntarooliin. Siihen vievä polku keinoineen on kuitenkin olennaisesti erilainen kuin tähän asti.

Kirjoittaja Jakob Donner-Amnell on joensuulainen sosiologi, joka tutkii metsäalaa, aluekehitystä ja niiden tulevaisuutta.