Metsä

Putinin vientikielto kattaa runsaan 10 prosenttia puun tuonnista Venäjältä Suomeen – hakkeen tuonti on jatkumassa, koska se luokitellaan jalosteeksi

Vientikiellolla arvioidaan olevan vaikutuksia Kiinassa, minne viime vuonna Venäjältä vietiin havutukkeja 5,8 miljoonaa kuutiometriä.
Saara Lavi
Koivukuitupuun osuus Suomeen tulleesta venäläisestä puuraaka-aineesta oli viime vuonna 47 prosenttia eli 4,1 miljoonaa kuutiometriä. Arkistokuva on Stora Enson Imatran tehtailta, minne puuta tulee Venäjältä rautateitse.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätös rajoittaa puun vientiä kattaisi runsaan 10 prosenttia Suomeen viime vuonna Venäjältä tuodusta puusta.

Putinin määräyksen mukaan Venäjältä ei saa enää vuoden 2022 alusta alkaen viedä ulkomaille jalostamatonta tai vain ”näennäisesti” jalostettua havupuuta ja arvokasta lehtipuuta. Määräyksestä uutisoi ensimmäisenä Taloussanomat.

Vientikiellolla pyritään puuttumaan Putinin mukaan laittomiin hakkuisiin Venäjällä.

Metsäteollisuus ry:n Venäjä-asioiden päällikkö Juha Palokangas pitää kieltoa tavallaan odotettuna, mutta ikävänä asia, kun kauppaa rajoitetaan.

”Venäjä on WTO-kauppasopimuksen allekirjoittanut ja tällaiset yksipuoliset viennin rajoittamiset tämän tyyppisen raaka-aineen osalta eivät kuulu WTO-sopimuksen henkeen.”

Metsäteollisuus tulkitsee vientikieltoa niin, että se koskee havukuitupuita ja havutukkeja, mutta ei haketta, koivukuitupuuta eikä koivutukkeja.

”Hake tulkitaan Venäjällä jalosteeksi, eikä vientikielto koske näin haketta. Hake jaotellaan puulajin mukaan havu- ja lehtihakkeeksi, mutta ei eritellä selluhakkeeksi ja energiahakkeeksi.”

Venäjältä tuotiin Suomeen viime vuonna puuraaka-ainetta yhteensä 8,7 miljoonaa kuutiometriä. Havukuitupuun osuus oli määrästä seitsemän prosenttia ja havutukkien neljä.

”Eli puhutaan reilun 10 prosentin osuudesta, mitä tämä vientikielto koskee meidän tuontisumasta Venäjältä viime vuonna”, Palokangas sanoo.

Koivukuitupuun osuus Suomeen tulleesta venäläisestä puuraaka-aineesta oli 47 prosenttia eli 4,1 miljoonaa kuutiometriä ja havupuuhakkeen 28 prosenttia eli 2,4 miljoonaa kuutiometriä.

Havupuusta kuitupuuta on tuotu enemmän kuin tukkia.

Venäläisiä tukkeja ovat käyttäneet lähellä itärajaa toimivat sahalaitokset, joiden puunhankinnassa niillä on Palokankaan mukaan voinut olla suurikin merkitys.

Suomalaisista metsäyhtiöistä suurin tuontipuun käyttäjä Stora Enso ei vielä ole huolestunut venäläisen puun vientikiellosta.

”Havupuuta Venäjältä on meille tullut vuosittain alle puoli miljoonaa kuutiometriä”, Stora Enson viestintäjohtaja Satu Härkönen kertoo.

Kaikkiaan Stora Enso on hankkinut Venäjältä puuta vuosittain 2,5–3,0 miljoonaa kuutiometriä.

Itsenäisiä sahayrityksiä edustavan Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuori sanoo, ettei venäläisellä raaka-aineella ole ollut juuri merkitystä ainakaan itsenäisten sahojen hankinnassa.

Venäjän vientikiellolla arvioidaan olevan vaikutuksia Kiinassa, minne viime vuonna vietiin Venäjältä havutukkeja 5,8 miljoonaa kuutiometriä. Vientiä on pyritty rajoittamaan, sillä vuonna 2014 määrä oli vielä 10 miljoonaa kuutiometriä.

Vastaavasti Venäjä on lisännyt sahatavaran vientiä Kiinaan. Vuonna 2014 vientimäärä oli 7,2 miljoonaa ja viime vuonna 17 miljoonaa kuutiometriä.

Lue lisää:

Puuta tuotiin Suomeen tammi–toukokuussa 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin

Puun tuonti kasvoi 11,8 miljoonaan kuutiometriin viime vuonna – kolme neljäsosaa tuli Venäjältä

Katso uusin video
Lue lisää

Myös Stora Enso löysi työmarkkinapomon Metsäteollisuus ry:stä – Kimmo Kurki uuteen tehtävään joulukuun alussa

Pohjanmaan kuitupuuta Kotkaan asti – kiitos kokojunakuljetusten: "Kaikki isot metsäyhtiöt kuljettavat nyt puuta Suupohjan radalla"

Metsäteollisuus ry:n Jyrki Hollmén siirtyy UPM:n työmarkkinapomoksi

Paperin ja sellun vaikeudet söivät Stora Enson tulosta