Metsä

Pala Suomen uljasta metsäteollisuushistoriaa vaikenee pian – MT vieraili Jämsässä Kaipolan paperitehtaalla, joka toi leivän yli 60 vuoden ajan sadoille perheille

Kaipolan tehtaan viimeinenkin paperikone hiljenee vuodenvaihteessa. MT vieraili tehtaalla vielä ennen sanomalehtipaperikoneen alasajoa.
Petteri Kivimäki
Sanomalehtipaperia tuottanut PK7 ajettiin alas tiistain vastaisena yönä 15.12.2020.

Paperikoneen syvä jyrinä tuntuu jo tehdashallin ulkopuolella. Päijänteen Tiirinselältä puhaltava tuuli tuo tuoreen puun tuoksua. Katolta syöksyy taivaalle vesihöyryä keskeytymättömällä huminalla.

Sisälle tehdashalliin astuessa kasvoja vastaan lyö lämmin ja kostea kierrätyspaperimassan tuoksu. Äänimaailma on täynnä suuren koneen läsnäoloa.

Kaipolan tehtaan paperikone seiskan kuivan pään valvomoon astuessa koneen huuto jää ikkunoiden taa. Normaalisti valvomossa on arkinen rauha. Nyt tunnelma on hiljaisen apea.

Sanomalehtipaperikoneella viimeisiä vuorojaan työskentelevät henkilöt eivät vastaa katseeseen. Töiden loppumisesta kertoneet valkoiset kirjekuoret ovat olleet henkilökohtainen isku jokaiselle.

Pääluottamusmies Ismo Salonen kuvailee tehtaan tunnelmia käsin kosketeltaviksi.

”Tunnelmallisin hetki tähän mennessä oli tietenkin se uutinen. Toinen sitten, kun laput jaettiin ja useimmat saivat sen ei jatkoon -lapun. Varmasti myös viimeinen työpäivä tulee olemaan herkkä hetki.”

Kaipolan tehtaan viimeinenkin kone hiljenee jouluksi. Olki­luodossa sattuneen häiriötilanteen takia tekemättä jääneitä tilauksia tehdään kuitenkin vielä vuodenvaihteen tienoilla muutaman päivän ajan. Tämän jälkeen paperin­valmistus Kaipolassa loppuu.

”Joululoman jälkeen ei starttaa enää. Se on siinä. Paperit on tehty Kaipolassa.”

Kun Kaipolan tehdasta rakennettiin 1950-luvun alussa, siitä syntyi yksi Suomen teollisuuden sodanjälkeisen nousun symboleista. Nyt tehtaan lopettaminen koskettaa Jämsässä suoraan noin neljääsataa henkilöä.

”Paperiliittolaisia on 368. Siihen päälle toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt. Jämsänkoskellehan tuli myös kovia irtisanomisia. Ei niistäkään voi olla iloinen. Sinne tilalle tuli joitain kaipolalaisia. Parisenkymmentä”, luettelee Salonen.

Kymmenkunta Kaipolan työntekijää on rekrytoitu Mäntän suuntaan. Osaamisella on käyttöä myös paperikoneen rakentamisessa.

”Valmet tuolla Jyväskylässä on etenkin automaatio- ja mekaanisen puolen kavereista kiinnostunut. Meillä on sellaista henkilökuntaa, joka osaa korjata jo rakennettuja paperi­koneita.”

Muutama kymmenen irtisanottua suunnittelee opiskeluja. Nykyisen eläkeputkijärjestelmän piirissä olevia on viitisenkymmentä. ”He ovat syntyneet vuonna 1961 tai aikaisemmin”, laskee pääluottamusmies.

”Kyllä sitä pidetään turvaverkkona tässä kohtaa, vaikka kaikille on kova paikka lopettaa näin. Mutta kun otetaan huomioon Jämsän kokonaistilanne, jokainen turvaverkon piiriin päässyt on onnekas. Tässä tilanteessa työllistyminen ei ole helppoa eläkeputki-ikäiselle.”

Petteri Kivimäki
Kun Kaipolan tehdas alun perin rakennettiin 1950-luvulla, sinne palkattiin töihin alun alkaen lähiseudun pienviljelijöitä.

Ismo Salonen ei sanojaan säästele arvioidessaan Kaipolan kohtaloa.

”Yhteistoimintaneuvottelut on pelkkä teatteri. Ja tulee olemaan pelkkä teatteri niin kauan kuin ei mennä omistajan pussille.”

Salonen muistuttaa, että tehtaalla on joustettu työnantajan suuntaan huomattavasti. Paikallisella sopimisella on pitkät perinteet. Asioita on hoidettu mutkattomasti.

”Meille ei viime kesänä palkattu juuri kesätyöntekijöitä. Omistaja säästi pitkän pennin, kun tehdas seisoi kahdessa jaksossa ja kaikki pitivät lomansa yhtä aikaa.”

Muutosturvapakettia pääluottamusmies ei kehu kummoiseksi.

”Saksalainen paperityöntekijä voi saada irtisanomistilanteessa puolentoista vuoden palkan riippuen siitä, minkä ikäinen on ja kauanko on ollut töissä. Sehän tässä on homman nimi.”

Kaipolassa koetaan, että tehdas jäi juuri saksalaisten jalkoihin. Sinne sanomalehtipaperin tilauksetkin nyt valuvat.

”Siellä ei ole yhtään sen modernimpia koneita tai osaavampaa porukkaa kuin täällä. Suomessa on liian helppo irti­sanoa.”

Ismo Salosen omakin historia on kietoutunut vuosikymmenten aikana tiukasti Kaipolan kanssa yhteen. 56-vuotias pääluottamusmies on tullut Kaipolaan ensimmäisen kerran kesätöihin vuonna 1983.

”Isä oli täällä aikoinaan paperimiehenä ja luottamusmiehenä. Niissä jalanjäljissä olen kulkenut.”

”Minun suunnitelmani on ihan puhtaasti se, että hoidan tämän homman loppuun asti. Tulevaisuus sitten on ihan auki. Olen täällä paperiliittolaisena sammuttamassa valoja.”

Petteri Kivimäki
Vesihöyry syöksyi tehtaan katolta taivaalle viimeiseen asti. Paikallisille tasainen vesihöyryn tulo on ollut rauhoittava merkki. Kun höyryä tulee, tehtaalla kaikki hyvin.

Kaipolan vanhan konttorirakennuksen ullakkokerroksesta pääsee portaita pitkin vanhan tehdassalin välikatolle. Pimeyden keskeltä johtaa kapea käytävä, josta johtaa luukku toiselle kapealle käytävälle, mataliin oviaukkoihin ja jyrkkiin metallisiin portaisiin.

Viimeisen oven takaa aukeaa käynti tehdashallin katolle, jolta aukeavat huikeat maisemat tehdasalueelle ja Päijänteelle.

”Varovasti sitten! Ei saa mennä reunalle”, komentaa PK7:n käyttöpäällikkö Markku Mäki ja alkaa selittää mitä tutussa maisemassa missäkin tapahtuu.

Vieressä näkyy rivistö vesihöyryä taivaalle puskevia piippuja, joista suurin punatiilinen seisoo tehdasalueen keskellä. Hiukan toisaalla näkyy voimalaitoksen piippu, joka ei kuitenkaan hiljene vielä aikoihin. Tehdas on sitoutunut tuottamaan lämpöä vielä pitkään vieressä olevalle Tiirinniemen asuin­alueelle, joka alun perin rakennettiin toimihenkilöiden asuin­alueeksi.

Mäki kuvailee kuinka puun vastaanoton kautta tehdasalueelle saapuu vielä keskeytyksettä puukuormia, jotka päätyvät ripeästi kuorimon ammottavista aukoista sisään ja kuumahierteenä paperiksi.

”Täällä tehdään töitä kuin viimeistä päivää. Se koittaa pian.” Mäki on itse yksi onnekkaista, jonka työt jatkuvat Jämsänkoskella.

Jokainen tilattu rulla Kaipolan paperia halutaan tehdä loppuun asti. Paperikoneen murina tuntuu jalkojen alla kuin muistuttaen, että vielä täällä ollaan.

”Kun tulee aika pysäyttää koneet viimeistä kertaa, ne ajetaan alas kuin mihin tahansa huoltoseisokkiin. Koneet jäävät siihen tilaan, että ne voitaisiin koska tahansa vielä käynnistää.”

Mäki puhuu kauniisti työyhteisöstään ja tehtaasta, jonka palveluksessa hän on työskennellyt vuosikymmeniä. Käyttöpäälliköllä on henkilökohtainen suhde paikkaan, sillä hän on malliesimerkki pienviljelijätaustaisesta Kaipolaan töihin päätyneestä kaipolalaisesta.

”Vanhempien vanhemmat olivat pienviljelijöitä. Isä oli Jämsänkosken tehtaan henkilöstöpäällikkö ja aloitti vuokraviljelyn 1980 ja sitä kesti 20 vuotta. Olen ollut mukana viljelemässä muun muassa näitä Kaipolan tilan peltoja. Meitä on täällä Kaipolassa monta, joilla on juuret sekä maanviljelyssä että tehtaalla.”

PK7:n käyttöpäällikkö sulkee tehdashallin oven takanaan ja johdattaa vieraat tehtaan portille.

”Kohta täällä on hiljaista. Se tuntuu oudolta ajatukselta.”

Lue myös: Tehtaan lapsi Kaipolassa: Kävin vielä kerran haistamassa kuumahierteen tuoksun ja kokemassa koulumatkan paperitehdasalueen läpi

Petteri Kivimäki
Tehdasrakennuksen katolta aukeaa maisema Päijänteen Tiirinselälle. Puun vastaanottoon saapuu vielä tuoretta kuitupuuta, sillä Kaipolan viimeisellä koneella ajetaan muutaman päivän ajan vuodenvaihteessa.

Katso uusin video: Näin klapi kuplii, kun se on tarpeeksi kuiva
Lue lisää

UPM:n sahat käyvät kokonaan uusiutuvalla energialla

Työtä ja ilmastotekoja

Annika Saarikko lupaa metsätalousmyönteistä linjaa kehysriihessä: "Puuta riittää ja uudet metsätalouden investoinnit ovat tervetulleita"

Tehdaspäätös luo valoa tulevaan