Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Metsä

MTK huolissaan: "Pöydällä on ämpärikaupalla metsäteollisuuden kilpailukykyä heikentäviä politiikkatoimia"

Metsäteollisuuden uusiutuvilla tuotteilla on hyvä kysyntä maailmalla, mutta niitä ei välttämättä tuoteta Suomessa.
Jaana Kankaanpää
Stora Enson päätös sulkea Veitsiluodon tehtaat vähentää puun kysynnän odotettua kasvua Pohjois-Suomessa, toteaa Juha Hakkarainen.

Stora Enson päätös sulkea Veitsiluodon tehtaat kannattamattomina on erittäin huono uutinen koko Suomelle, toteaa MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

Hakkaraisen mukaan paperia lukuun ottamatta metsäteollisuuden uusiutuvilla tuotteilla on hyvät kysyntänäkymät maailmalla. Ne korvaavat fossiilisia tuotteita.

"Avainkysymys on, missä metsäteollisuuden tuotanto on kannattavaa eli missä nuo tuotteet valmistetaan. Se ettei Stora Enso keksinyt keinoa järjestää Veitsiluodon tuotantoa kilpailukykyiseksi, on Suomen kannalta hyvin huono juttu."

"Koko kansantalouden kannalta olisi tärkeää saada teollisuuden kilpailukyky kuntoon. Sen sijaan sekä kotimaassa että EU:ssa pöydällä on ämpärikaupalla kilpailukykyä heikentäviä politiikkahankkeita", sanoo Hakkarainen.

Hakkaraisen mukaan sekä puunkäyttöä että koko metsäbiotaloutta on niin Suomessa kuin EU:ssa kyseenalaistettu varsin näkyvästi koko EU:n vihreän kehityksen Green Deal -ohjelman ajan.

Katso uusin video: Vaellan-kevytmoottorikelkan voi purkaa pieniin osiin – ja muuntaa halutessaan mönkijäksi
Lue lisää

Ostovoima on paras konsultti

Stora Enso investoi Veitsiluodon jätevesipäästöjen vähennykseen

Yle: Stora Enson tehtaan räjähdyksen syy selvisi

Kemin koneen pysäytys iskee kuitupuun kysyntään