Metsä

”Tuntuuhan se erikoiselta, että hakkeen tuonti rajojen ulkopuolelta on edullisempaa" – Puuwatin käyttämä hake tulee pirkanmaalaisilta toimittajilta

Yhtiö pitää bioenergian hintaa vakaana ja kohtuullisena myös asiakkaan näkökulmasta.
Rami Marjamäki
Veli-Matti Alanen aikoo käyttää kotimaista haketta niin kauan kuin se on mahdollista järkevästi.

Ylöjärvellä kotipaikkaansa pitävän Puuwatti Oy:n toimitusjohtaja Veli-Matti Alanen katsoo bioenergialla tapahtuvan lämmityksen osalta luottavaisesti tulevaisuuteen, vaikka toiminnan yllä leijuu myös kysymysmerkkejä.

”Puun hintataso on ollut nousujohteinen, mikä tietysti hieman mietityttää. Meilläkin on pohdinnassa, tulemmeko käyttämään hakkeen lisäksi myös turvetta, jonka saatavuus on myös taattu.”

Alasen mukaan yksi vaihtoehto on käyttää Venäjältä tuotavaa haketta, joka on suomalaista edullisempaa. Hän ihmettelee hintaeroa.

”Tuntuuhan se erikoiselta, että hakkeen tuonti rajojen ulkopuolelta on edullisempaa. Samalla on toki huomioitava, etteivät toimitukset Venäjältä ole välttämättä yhtä luotettavia kuin Suomesta.”

”Tulemme kuitenkin jatkossakin käyttämään ehdottomasti suomalaista haketta, jos se vain on mahdollista järkevästi.”

Puuwatin käyttämä hake tulee muutamilta pirkanmaalaisilta toimittajilta. Alasen mukaan tavaraa on ollut hyvin saatavilla.

”Hake tehdään niin metsässä kasvavista puista kuin myös puistojen sekä pihojen puista. Kaikki toimitukset ovat tällä rintamalla sujuneet aivan suunnitelmien mukaan, mikä on äärettömän tärkeää.”

”Kaikkiaan käytämme haketta vuosittain noin 16 000 hakemottia, ja liikevaihtomme on noin 600 000 euroa.”

Bioenergian eduksi Alanen nostaa hinnan.

”Bioenergian hinta on kohtuullinen kuluttajan näkökulmasta. Hinta on myös vakaa, eli siinä ei tapahdu isoja heilahteluja. Tällä saralla taas esimerkiksi öljy on jo käytännössä täysin poissa laskuista hintansa vuoksi.”

Ylöjärveläisyrityksen juuret juontavat vuoteen 2001, milloin se perustettiin viiden osakkaan voimin osuuskunnaksi. Ensimmäinen lämmityskohde osuuskunnalla oli Hämeenkyrössä sijaitseva maaseutuopetusyksikkö Osara. Alanen sanoo valinnan taustalla olleen myös ympäristöarvoja.

”Teimme tarjouksen lämmityksestä pelletillä, ja he valitsivat meidät. Heille puun käyttö oli tärkeä arvo, mikä vaikutti valintaan.”

Puuwatti alkoi vähitellen laajentaa toimintaansa, ja yritysmuoto vaihtui vuonna 2007 osakeyhtiöksi. Seuraavana vuonna yritys hankki Nokian Linnavuoren asuntoalueen lämmitysverkon itselleen.

”Siellä oli aiemmin raskasöljylämmitys. Rakensimme alueelle uuden hakelämpölaitoksen, joka käynnistyi vuonna 2008.”

Ylöjärvellä toiminta käynnistyi kunnolla vuonna 2009, vaikka toimitila oli hankittu jo aiemmin.

”Meillä on noin puolenkilometrin säteellä lämmitettävänä 39 teollisuustilaa ja yritystä. Tämä on niin meille kuin asiakkaille toimiva ratkaisu, sillä kaikki tapahtuu lähietäisyydellä. Meille läheisyys taas tarkoittaa esimerkiksi erittäin kätevää varaosien saantia”, Alanen toteaa.

Vastapainoa työelämään Alanen hakee metsästä, missä mies viihtyy niin ulkoillen kuin sieniä ja marjoja keräten.

”Metsässä mieli rauhoittuu ja rentoutuu, voikin sanoa, että metsä on minulle erittäin tärkeä paikka. Tässä valossa myös työni hakkeen parissa on hyvin luontevaa.”

Hän on kohdannut metsässä monia eläimiä ilveksestä kettuihin ja liito-oraviin. Eräs kohtaaminen nousee kuitenkin yli muiden.

”Huomasin ryteikköisessä maastossa jonkun eläimen vilahtavan edessä. Tiivistin sen jälkeen askeleitani nähdäkseni paremmin. Seuraaminen loppui kuitenkin nopeasti havaittuani ojan pohjalla karhun jäljet.”

Katso uusin video: Kaikkia keinoja kokeillut metsänomistaja kehitti oman hirvenkarkotusliemen
Lue lisää

Komission ilmastopaketti puntarissa

Kivihiili korvataan jättimäisillä lämpöpumpuilla – myös bioenergian tarve kasvaa vielä

Järkevää polttoainesiirtymää etsimässä

Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi 30 miljoonaa euroa kivihiilestä luopumisen nopeuttamiseksi – Nyt jylläävät lämpöpumput, vain yksi voimala nojaa biomassaan