EU:n rahoitusluokittelun metsäkriteerit ovat pelättyä helpommin toteutettavissa – moni metsänomistaja voi tietämättään jo toimia oikein

Etelä-Suomessa hakkuuaukkojen keskimääräinen koko on jo nyt taksonomian ympäristökriteerien mukainen. Haasteita sen sijaan tuottaa vaatimus hakkuuaukkojen välisistä pitkistä etäisyyksistä. Kuva: Kari Salonen

Metsätaloudelle haastavina pidetyt kestävän rahoituksen taksonomian ympäristökriteerit voivat olla pelättyä helpommin saavutettavissa. Taksonomian ilmastokriteerit hyväksyttiin aiemmin joulukuussa. Ympäristökriteerien käsittely on luvassa ensi vuoden puolella.

Ympäristökriteereissä esitetään, että saadakseen taksonomian alaista rahoitusta on metsäalasta suojeltava 20 prosenttia, puulajeja tulee löytyä riittävästi ja riittävän suurina määrinä, hakkuuaukkojen koko on rajoitettava 1–3 hehtaariin ja lahopuuta tulisi jättää 20 kuutiometriä hehtaarille.

Kriteereihin voi tulla vielä muutoksia, sillä vaikuttamistyö on yhä kesken. Luonnonvarakeskuksen tutkijan Juha Siitosen mukaan ympäristökriteerit eivät nykyiselläänkään vaikuta mahdottomilta. Vaikeinta on toteuttaa 20 prosentin suojelutavoite.

"Jos 20 prosenttia metsäalasta rajataan metsänkäytön ulkopuolelle, tämä tietenkin tarkoittaa pitkällä tähtäimellä keskimäärin 20 prosenttia pienempää puuntuotosta verrattuna siihen, että koko metsäala olisi tehokkaassa puuntuotannossa", Siitonen sanoo.

"Toisaalta kannattaa muistaa se, että koko metsäala ei nytkään ole maksimaalisessa puuntuotannossa", Siitonen jatkaa.

Koko maan tasolla suojeltujen ja rajoitetussa metsätalouskäytössä olevien metsien ja kitumaiden osuus on 12,6 prosenttia. Etelä-Suomessa osuus on 5,4 prosenttia ja Pohjois-Suomessa 20 prosenttia.

"Luultavasti aika monellakin metsänomistajalla metsätalouden ulkopuolelle käytännössä rajattujen metsien osuus voi olla jo nyt 10–20 prosenttia, vaikka nämä eivät välttämättä näykään suojelutilastoissa", Siitonen sanoo.

Tällaisia kohteita voivat olla esimerkiksi metsälakikohteet ja erilaiset vapaaehtoisesti säästetyt luontokohteet tai rantametsät. Taksonomian kriteereissä metsiin lasketaan myös puustoiset kitumaat, kuten ojittamattomat rämeet ja kalliometsät. Hakkuiden ulkopuolelle rajautuviin kohteisiin voidaan lukea myös vesistöjen varsille jätettävät suojavyöhykkeet.

Muutoksia luonnon monimuotoisuudessa ei ole luvassa aivan välittömästi sen jälkeen, kun metsäalue on siirretty metsätalouden ulkopuolelle. Myönteisiä vaikutuksia voi odottaa näkyvän parinkymmenen vuoden tai sitä pidemmän ajanjakson kuluessa.

"Sekä lajiston taantuminen ja uhanalaistuminen että toisaalta lajiston elpyminen ovat yleensä hitaita, vuosikymmeniä kestäviä prosesseja. Lajiston muutoksiin tällä hetkellä vaikuttavat edelleen jo vuosikymmeniä sitten metsissä tehdyt toimenpiteet", Siitonen sanoo.

Taksonomian ympäristökriteerien mukaan metsässä tulisi olla vähintään kolme puulajia, joista jokaisen osuus on vähintään 20 prosenttia. Vielä on kuitenkin epäselvää, miten puulajien osuus määritellään.

"20 prosentin lehtipuuosuuteen kannattaa pyrkiä kaikilla kasvupaikoilla jo ihan metsänhoidon suositusten mukaisestikin. Lehtipuusekoitus lisää kasvupaikan puuntuottokykyä ja vähentää tuhoriskejä", Siitonen neuvoo.

Etelä-Suomen metsissä lehtipuulajeja löytyykin usein jo 20 prosenttia, mutta pohjoisessa tavoitteen saavuttaminen voi olla hankalampaa. Kriteereissä kuitenkin sallitaan poikkeus tästä vaatimuksesta, mikäli tarkasteltavalla alueella esiintyy luontaisesti vähemmän kuin kolme puulajia.

Myös vaatimus 1–3 hehtaarin hakkuuaukoista on ainakin Etelä-Suomessa toteutettavissa, sillä siellä hakkuuaukkojen keskimääräinen koko on 1,5 hehtaaria. Pohjois-Suomessa hakkuuaukot sen sijaan ovat usein laajempia. Aukkojen kokoa suurempi haaste on kuitenkin vaatimus, jonka mukaan niiden etäisyys toisistaan tulisi olla vähintään 100 metriä.

"Sanoisin, että hakkuuaukon koon rajaaminen kolmeen hehtaariin on monimuotoisuuden kannalta marginaalinen kriteeri. Paljon tärkeämpää on se, kuinka paljon hakkuuaukealle jätetään säästöpuita ja lahopuustoa", Siitonen sanoo.

"Kymmenen hehtaarin aukko, jolle kaikki ennen hakkuuta ollut lahopuusto on säästetty ja jolle on jätetty vaikkapa kymmeniä järeitä säästöpuuhaapoja, on elinympäristönä paljon arvokkaampi kuin hehtaarin aukko ilman säästöpuustoa."

Metsänomistajan ei tarvitse pelätä taksonomian mukaisen lahopuutavoitteen houkuttelevan paikalle tuholaisia. Merkittävien metsätuholaisten, kuten kirjanpainajan, lisääntymiselle on merkitystä vain heikentyneillä ja vastakuolleilla kuusilla. Vanhempi kuollut puusto ei hyönteistä kiinnosta.

Lue myös:

Hallitus ilmaisi ensi kertaa huolensa taksonomian ympäristökriteereistä – komission asetuksen odotetaan lykkääntyvän kesälle