Myrskyn kaatamien puiden palasista kasattu lohikäärme ihastuttaa turisteja Pohjois-Italiassa – katso videolta, miten kukkulalla seisova satuhahmo valvoo alapuolellaan avautuvaa laaksoa
Yli kuusi metriä korkea ja seitsemän metriä pitkä lohikäärme on noussut nopeasti suosituksi turistinähtävyydeksi.Puusta tehty näyttävä lohikäärme on kuin suoraan fantasiasarjasta tai satukirjan sivulta. Ei siis ihme, että sosiaalisessa mediassa julkaistut kuvat ovat houkutelleet turisteja paikan päälle näkemään veistoksen omin silmin.
Pohjois-Italiassa Lavaronen alueella sijaitseva yli kuusi metriä korkea ja seitsemän metriä pitkä lohikäärme on italialaisen kuvanveistäjän Marco Martalarin käsialaa.
Espanjan uutistoimisto Efe kertoo, että teoksen nimi Vaia viittaa alueella kolme vuotta sitten riehuneeseen rajuun myrskyyn, joka kaatoi satoja vuosia vanhaa metsää ja kymmeniä miljoonia puita. Martalar halusi kiinnittää ihmisten huomion ilmastonmuutoksen aiheuttamiin myrskyihin ja alkoi kerätä tuhoutuneisiin metsiin jääneitä puun palasia.
Parista tuhannesta oksasta ja kolmesta tuhannesta ruuvista koostuvan lohikäärmeen kasaamisessa kesti Efen mukaan lähes kaksi kuukautta, sillä Martalar ei muotoillut tai käsitellyt käyttämiänsä paloja millään tapaa.
Tavoitteena on korostaa luonnon omaa kiertokulkua: vuodenaikojen ja vuosien vaihtuessa lohikäärme lahoaa hiljalleen maan tasalle.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
