Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Metsärahastojen tuotto notkahti – S-Pankin ja FIMin rahaston tuotto tänä vuonna lähes nollilla

    Metsärahastoista Taalerin tuotto on pysynyt rahastonhoitajan mukaan vakaana. Muilla kuluvan vuoden tilanne näyttää niukemmalta.
    Metsärahastoista S-Metsärahaston/FIM Metsän tuotto on jäänyt tammi-syyskuussa niukimmaksi.
    Metsärahastoista S-Metsärahaston/FIM Metsän tuotto on jäänyt tammi-syyskuussa niukimmaksi. Kuva: Elli Paananen

    Talouden epävarmuus ja puumarkkinoiden tasaantuminen ovat näkyneet metsärahastojen tämän vuoden tuotoissa. Osalla lasku on ollut tuntuvaa. Heikoimmat luvut tammi–syyskuulta on kertonut S-Pankin ja FIMin metsärahasto.

    Kuluttajille suunnattuja metsärahastoja on tällä hetkellä muutama: UB Metsä, OP-Metsänomistaja, FIM Metsä, jonka yhtä sarjaa myydään myös nimellä S-Metsärahasto sekä Taalerin Metsärahasto III. Taalerin rahastoon ei tosin oteta enää uusia sijoituksia.

    Rahastojen tuotot muodostuvat puunmyyntituloista ja metsän laskennallisesta arvonnoususta. Rahastojen kertomiin tuottoprosentteihin kannattaa suhtautua kriittisesti, sillä tuotosta vain osa, niin sanottu kassavirtatuotto, kopsahtaa sijoittajan tilille aitona kahisevana. Isompi osa voi olla metsän kasvuun perustuvaa laskennallista arvonnousua, joka näkyy rahasto-osuuden arvossa.

    S-Metsärahaston/FIM Metsän kuluvan vuoden kokonaistuotto on painunut tammi–syyskuussa vain 0,6 prosenttiin, kun miinuksella ollut toinen vuosineljännes söi alkusyksyn voiton. Rahaston tuotosta puun myynnin merkitys on pienempi kuin kasvuodotusten.

    ”Enemmän tuotossa on arvonnousua. Meillä on nuorta kasvatusmetsää huomattavasti enemmän kuin päätehakkuukypsää”, salkunhoitaja Timo Hakulinen sanoo.

    Viime vuonna rahaston kokonaistuotto oli 10,5 prosenttia, josta sijoittajille rahasto tilitti tänä keväänä rahana vain 0,5 prosentin tuoton. Loppu on osuuden arvossa. Edelliseltä vuodelta kassavirtatilityksiä ei maksettu.

    UB Metsä -rahaston tuotto putosi syyskuussa päättyneellä vuosineljänneksellä 0,09 prosenttiin. Salkunhoitaja Kari Kankaan mukaan tuoton putoaminen johtuu siitä, ettei kaikkia rahaston metsiä ehditty käydä läpi, vaan osan arvo perustuu hankintahintaan. Rahaston tuotosta valtaosa on arvokasvua.

    Tammi–syyskuussa UB Metsän tuotto oli 2,5 prosenttia. Koko viime vuoden tuottoprosentti oli viiden tuntumassa. Siitä rahasto tilitti toukokuussa osuudenomistajille rahana kolme prosenttiyksikköä. Myös aiempien vuosien tilitykset ovat yltäneet samalle tasolle.

    OP Metsänomistaja -rahaston tuotto oli tammi–syyskuussa 2,7 prosenttia. Rahasto on Suomen suurin piensijoittajille suunnattu metsärahasto. Koska rahaa tuli alkuvuonna sisään runsaasti, keskeytti rahasto merkinnät heinä–syyskuuksi. Näin se sai aikaa lisämetsien ostolle. Rahaston tuotto kertyy puoliksi myyntituloista ja arvonnoususta.

    Viime vuoden reilun viiden prosentin tuotosta rahasto palautti omistajille rahana 2,1 prosenttiyksikköä. Nämä kassavirtatuotot ovat vuosittain vaihdelleet 1,6–2,8 prosentissa.

    Metsärahastoissa pisimpään mukana on ollut Taaleri. Sen Metsärahasto III on niin sanottu suljettu rahasto, ja sijoitukset tehtiin alun perin kymmeneksi vuodeksi. Rahasto ei hae uusia sijoittajia tai metsiä.

    Salkunhoitaja Jyrki Ketola on tyytyväinen, että rahasto jättäytyi muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen. Lisäsijoitukset olisivat vaatineet metsäalan kasvattamista ja vankkaa uskoa kassavirtanäkymien pysymiseen hyvänä tulevina vuosina.

    ”Tavoite on ollut neljän prosentin tuotto, ja sen olemme sijoittajille maksaneet”, sanoo Ketola.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.