Pelkkä ilmoitus maistraattiin ei välttämättä riitä, jotta saisi vapaan metsästys- tai kalastusoikeuden pohjoisen kunnissa
Tosiasiallinen asuinpaikka määrittelee kotikunnan.
Pohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla. Kuva: Lari LievonenPohjois-Suomessa metsästäjillä on oikeus metsästää ilmaiseksi kotikuntansa valtion alueilla. Lisäksi Lapissa kalastajilla voi olla erityisoikeuksia.
Metsästäjät ja kalastajat ovat kuitenkin usein epävarmoja siitä, milloin paikalliset metsästys- ja kalastusoikeuden kuuluvat heille, tiedottaa Metsähallituksen erävalvonta.
Kotikuntalain mukaan kotikunta on henkilön tosiasiallinen asuinpaikka. Lain ja korkeimman hallinto-oikeuden mukaan henkilö asuu kunnassa, johon hänellä on kiinteä yhteys, eli esimerkiksi perhe, työpaikka tai hoitosuhde.
Kirjojen siirtäminen eli ilmoitus maistraattiin ei siis välttämättä riitä.
Henkilön kotikunta ei myöskään välttämättä muutu, vaikka hän itse ilmoittaisi osoitteensa kakkosasuntoonsa, jos hän kuitenkin tosiasiallisesti asuu muualla.
Mikäli metsästäjä tai kalastaja on epävarma omasta tilanteestaan, asian voi tarkistaa esimerkiksi Kuntaliiton sivuilta. Kuntaliitto on kerännyt esimerkkitapauksia siitä, miten kotikunta määräytyy. Ratkaisevaa ovat selvät siteet kuntaan.
Kotikunnalla on vaikutusta muun muassa hirvialueiden hakuun tammikuussa.
Esimerkiksi Ylä-Lapin asukkaat saavat maksuttoman kalastusluvan omassa kotikunnassaan sijaitseville valtion vesille. Maksuton kalastuslupa ei kata tällä hetkellä lohen ja taimenen nousuvesiä, jotka luokitellaan kalastuslaissa erikseen.
Väärinkäytökset asiassa voivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Metsähallituksen erävalvonta kehottaa metsästäjiä ja kalastajia keskustelemaan aiheesta erävalvonnasta vastaavien erätarkastajien kanssa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
