Ruotsissa palaa jo yli 20 000 hehtaaria metsää ja suurin osa armeijan helikoptereista käyttökelvottomia sammutukseen: lastikoukku puuttuu
Paloalue on jo suurempi kuin vuonna 2014, jolloin maata piinasivat mittavat metsäpalot.Ruotsissa taistellaan tänäänkin vakavia metsä- ja maastopaloja vastaan. Paloja torjuu monikansallinen ryhmä, johon saadaan perjantaina vahvistusta ainakin Saksasta ja Liettuasta.
Perjantai-iltana Ruotsissa riehui yhteensä 52 maastopaloa. Kaikkiaan palot kattavat yli 20 000 hehtaarin alueen, mikä on suurempi kuin vuonna 2014, jolloin Ruotsia viimeksi piinasivat suuret metsäpalot.
Vakavimmat palot ovat Keski-Ruotsissa Gävleborgin, Jämtlandin ja Taalainmaan lääneissä, joista pahin tilanne on Gävleborgissa Ljusdalin kunnassa. Ljusdalissa pyritään perjantaina muun muassa suojelemaan Öjeforsenin ja Laforsenin vesivoimaloita.
Ljusdalin palomestarin Hans Nornholmin mukaan tilanne kunnassa parani hieman eilen, kun lentokoneet olivat mukana sammutustöissä koko päivän. Nornholm kertoo, että paloja on saatu rajattua jonkin verran, mutta luoteen suuntaan ne leviävät yhä hallitsemattomasti.
"Olen varovaisen optimistinen. Meillä on tänään käytössä neljä lentokonetta, sekä italialaiset että ranskalaiset. Toivon, että tänään niillä saadaan vaikutusta aikaan useissa paikoissa", Nornholm kertoi SVT:n mukaan.
Kaksi lentokonetta sekä Italiasta että Ranskasta saapuivat Ruotsiin aiemmin tällä viikolla. Tänään maahan odotetaan myös kahta sammutushelikopteria Saksasta ja yhtä Liettuasta.
Torstaina Ljusdaliin saatiin myös ryhmä palomiehiä Tanskasta auttamaan sammutustöissä.
Taalainmaalla on yritetty sammuttaa metsäpaloja Trängsletin sotilasalueella. Sieltä on kuitenkin siirretty miehiä ja kalustoa muille alueille, joissa on jopa ihmishenkiä ja omaisuutta uhattuna. Suurinta osaa Ruotsin armeijan helikoptereista ei voida käyttää sammutustöissä, koska niistä puuttuu lastien kantamiseen tarvittava koukku.
Ruotsissa on evakuoitu kodeistaan satoja ihmisiä metsäpalojen alettua.
Metsäpalotilanne on kuormittanut myös hätäkeskuksia, joista kerrotaan vastaamisaikojen mahdollisesti pidentyvän suuren työtaakan takia.
Ruotsalaislehti: Viljelijät riensivät apuihin maastopalojen sammutukseen
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

