Viehekalastuksen parhaat kokoontuvat viikonloppuna Padasjoelle – nyt testataan myös perinteisempää kalastustaitoa
Uudistunut Viehekalastuksen SM-finaali kokoaa Suomen parhaat viehekalastajat Etelä-Päijänteelle 10.–13. kesäkuuta.Padasjoella käytävä kilpailu on uudistunut, ensimmäistä kertaa kyseessä on finaalitapahtuma, johon osallistumisoikeus on pitänyt ansaita etukäteen.
Aiempien vuosien kaksipäiväinen tapahtuma laajenee samalla kolmepäiväiseksi koitokseksi, jossa menestyminen vaatii kalastusosaamisen lisäksi kestävyyttä ja kykyä sopeutua vaihteleviin olosuhteisiin.
Mielenkiintoinen on myös kolmas uudistus: finaalipäivänä live-luotainten käyttö on kokonaan kielletty.
”Halusimme kuitenkin mitata myös perinteisempää kalastustaitoa ja kykyä löytää kalat ilman moderneinta avustavaa teknologiaa.”
”Uusimmasta elektroniikasta on tullut lähes välttämättömyys kilpailukalastuksessa menestymiselle. Sekä järjestäjän että kilpailijoiden toiveesta halusimme kuitenkin mitata myös perinteisempää kalastustaitoa ja kykyä löytää kalat ilman moderneinta avustavaa teknologiaa”, kertoo kilpailujohtaja, Suomen Vapaa-ajankalastajien toiminnanjohtaja Olli Saari.
Mukana on yli 50 kaksihenkistä venekuntaa. SM-mitaleita ratkotaan kolmessa sarjassa. Tapahtuman nimeä kantavan kokonaiskilpailun lisäksi selvitetään Suomen taitavimmat ahvenen ja hauen lajikohtaiset pyytäjät.
Kalat mitataan veneessä välittömästi pyynnin jälkeen ja vapautetaan takaisin vesistöön. Näin suurimmat petokalat pääsevät jatkamaan elämäänsä. Kilpailijat toimittavat saaliistaan kuvalliset todisteet tuomaristolle, joka käsittelee tulokset reaaliaikaisesti. Samalla yleisö voi seurata kilpailun etenemistä reaaliaikaisen tulospalvelun kautta.
Tapahtumaa voi mennä seuraamaan paikan päälle Padasjoen laivarantaan. Tapahtuman näyttävimmät hetket koetaan yhteislähdöissä, jotka järjestetään päivittäin kello 9.30 sataman aallonmurtajien edustalla.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



