Stora Enso aikoo luopua sahoistaan Keski-Euroopassa
Ruotsin, Suomen, Viron ja Latvian sahat eivät ole osa arviointia.Stora Enso käynnistää Keski-Euroopan sahojaan ja rakentamisen ratkaisujen toimintojaan koskevan strategisen arvioinnin. Vuonna 2026 suoritettavan arvioinnin piirissä on liiketoimintayksikkö, johon kuuluu seitsemän sahaa Itävallassa, Tšekissä, Puolassa ja Liettuassa. Mukana arvioinnissa on myös jatkojalostustoimintoja, joihin kuuluu kolme ristiinliimattua puuta (CLT) valmistavaa laitosta, sekä puunhankintaa ja kansainvälistä myynti- ja jakelutoimintaa.
Vaikka arvioinnin piiriin kuuluvalla liiketoiminnalla on vahva asema houkuttelevilla markkinoilla, se ei tuo strategisia tai toiminnallisia synergiaetuja Stora Enson uusiutuvien pakkausten ydinliiketoiminnoille, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Stora Enso arvioi mahdollisuuksia myydä liiketoiminta, jotta yhtiön strateginen fokus uusiutuviin materiaaleihin ja pakkauksiin vahvistuisi. Pohjois-Euroopassa sijaitsevat Ruotsin, Suomen, Viron ja Latvian sahat ja jatkojalostustoiminnot, jotka tarjoavat synergioita muun liiketoiminnan kanssa, eivät ole osa arviointia.
Stora Enso on Euroopan suurin sahatavaran tuottaja ja maailman johtava toimittaja maailmanlaajuiselle rakennusteollisuudelle kestävissä puupohjaisissa ratkaisuissa, kuten edistyksellisissä CLT-elementeissä.
Arvioinnin kohteena olevien seitsemän sahan tuotantokapasiteetti on noin 3 miljoonaa kuutiometriä, ja ne tarjoavat laajan valikoiman sahatavara- ja massiivipuutuotteita. Kyseisen kokonaisuuden osuus Wood Products -segmentin liikevaihdosta on noin 50 prosenttia. Viime vuosina Stora Enso on kehittänyt alan johtavia rakentamisen ratkaisuja tarjoten innovatiivisia konsepteja, palveluja ja kattavan tuotevalikoiman vähähiilistä rakentamista varten.
Kaikki mahdolliset muutokset ovat ehdollisia muutosneuvotteluille ja muille lakien edellyttämille menettelyille kaikissa maissa, joita muutokset koskevat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat












