Ponsse ylitti odotukset alkuvuonna
Ponssen liikevoitto tammi–maaliskuussa nousi viime vuoden seitsemästä miljoonasta 12 miljoonaan euroon, mikä oli pari miljoonaa enemmän kuin yhtiötä seuraavat analyytikot ennustivat.
Ponsse arvioi tämän vuoden liikevoiton yltävän samalle tasolle kuin viime vuonna. Kuva: Pentti VänskäMetsäkonevalmistaja Ponssen hyvä vauhti jatkui tammi–maaliskuussa.
Liikevaihto kasvoi 91 miljoonasta 115 miljoonaan euroon ja liiketulos liikevaihtoon suhteutettuna parani 8,0 prosentista 10,5 prosenttiin.
Ponssen toimitusjohtajan Juho Nummelan mukaan hyvän tulosparannuksen taustalla ovat ensimmäisen neljänneksen normaalisti sujuneet konetoimitukset. Viime vuoden vertailujaksolla koneiden toimitusmäärät jäivät selvästi normaalista johtuen uuden mallisarjan tuotannon aloituksesta.
"Ensimmäisen neljänneksen tilausvirta oli hyvä ja tilauskanta pysyi vuoden vaihteeseen verrattuna samalla tasolla", Nummela kertoo tiedotteessa.
Euromääräinen tilauskanta oli maaliskuun lopussa 156,2 miljoonaa euroa, vuotta aiemmin 175 miljoonaa euroa.
Pohjois-Amerikassa metsäkoneiden kysyntä on Nummelan mukaan vilkasta.
Venäjällä kysyntä on osoittanut piristymisen merkkejä ja Venäjän toimitusten osuus Ponssen liikevaihdosta on hieman kasvanut. Pohjois-Euroopan osuus pienentyi hieman ja Keski-Euroopan osuus liikevaihdosta oli normaalilla tasolla.
Ponsse arvioi hyvän tulosvauhdin jatkuvan.
"Erittäin vahvan vuoden 2015 jälkeen konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2016 samalla tasolla kuin 2015."
"Ponssen vahvasti uusiutunut ja kilpailukykyinen tuotemallisto sekä uudet huoltopalveluratkaisut ovat kasvattaneet merkittävästi yhtiötä. Investointimme suuntautuvat toimitusketjun ja varaosalogistiikan palvelutason ja kapasiteetin kehittämiseen sekä huoltopalveluverkoston kehittämiseen Suomessa ja ulkomailla", osavuosikatsauksessa todetaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
