Korjuusuunnitellaanloppumetreillä
Ajourien ja metsäteiden vahvistukset ovat toimihenkilöiden ammattitaitoon kuuluvaa, normaalia toimintaa, vakuuttaa metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.
Tulevaa korjuuta ei kuitenkaan suunnitella metsäsuunnitelmien laatimisen yhteydessä. Yli-Talonen myöntää, että siitä löytyisi ”iso kehityspiste”. Korjuureittien miettiminen etukäteen metsäsuunnittelun aikana ei olisi iso lisätyö.
Yli-Talosen mukaan Päijät-Hämeen kuusikoista 70 prosenttia on luokiteltu talvileimikoiksi. Teitä ja uria parantamalla sulan maan aikana korjattavien leimikoiden osuus voisi nousta jopa kymmenillä prosenteilla.
Kuluva syksy on kuitenkin poikkeuksellisen huono. ”Tälle vuodelle ei löydy lääkkeitä mistään. Nyt ovat pettäneet tavallisten metsäteiden rungotkin.”
Metsäautoteitä toki kunnostetaan, mutta perusparannusten suosiota syövät hankkeiden suuri hinta ja hallinnollisen työn taakka.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
