Uusi metsäpaneeli alkaa tuottaa riippumatonta tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi
Paneeli avaa esimerkiksi EU:ssa käsiteltävien metsäasioiden vaikutusta Suomeen.
Uusi riippumaton metsäpaneeli selvittää, miten esimerkiksi EU:n kaavailemat päätökset vaikuttavat Suomeen. Kuva: Pekka FaliSuomeen on perustettu metsäbiotalouden tiedepaneeli. Riippumaton tiedepaneeli avaa esimerkiksi EU:ssa käsiteltävien metsäasioiden vaikutuksia ja vahvistaa metsäpäätösten takana oleva tietopohjaa.
Tiedepaneelin tehtävänä on tukea metsiin, metsäteollisuuteen ja metsäpohjaisiin ekosysteemipalveluihin liittyvää päätöksentekoa. Sen takana ovat maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö.
”Metsätiedepaneeli tarkastelee kokonaisvaltaisesti metsäluontoon, metsien hoitoon, kasvuun, suojeluun ja taloudelliseen hyväksikäyttöön liittyviä kysymyksiä. Yksi sen tehtävä on pohtia, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään”, linjaa paneelin puheenjohtaja Antti Asikainen, joka toimii tutkimusylijohtajana Luonnonvarakeskuksessa.
Asikaisen mukaan paneeli tarkastelee metsiin pohjautuvia arvoketjuja taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja ilmastokestävyyden näkökulmista. Paneelissa on 14 jäsentä, jotka edustavat laajasti metsäbiotalouden arvoketjun ja sen kestävyyden keskeisiä tutkimuksen osa-alueita ja alansa huippuosaamista.
Paneeli arvioi metsiin liittyviä toimintavaihtoehtoja ja tuottaa laskelmia ja selvityksiä tarpeen mukaan. Sen toimialaan kuuluvat esimerkiksi kehitysennusteet, raaka-aineen saatavuus, puuperäiset tuoteinnovaatioit ja puun käyttö energian tuotannossa.
Se voi ottaa tieteellistä kantaa myös metsäalan ilmasto- ja ympäristövaikutuksiin, arvonlisään ja työllisyysvaikutuksiin.
”Tällaisen tiedepaneelin perustaminen on erittäin ajankohtaista ja Suomelle tärkeää. Paneelin jäsenillä on asiantuntemusta metsien ekologiasta aina puutuotteiden markkinoihin läpi puun elinkaaren. Se takaa aiheiden monitieteisen ja -näkökulmaisen käsittelyn.”
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk.) mukaan paneelin perustaminen on tervetullut lisäys metsiä koskevan tiedon laajapohjaiseen ja riippumattomaan arviointiin eri näkökulmista.
”On myös tärkeää, että metsiin liittyvästä tutkitusta tiedosta viestitään mahdollisimman ymmärrettävästi”, sanoo Kurvinen.
Paneelin jäsenet ovat tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja korkeakouluista. Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen, Ilmatieteen laitoksen ja VTT Oy:n lisäksi edustettuina ovat eri yliopistot.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





