Venäjän uho pakottaa EU:n puunkäyttöön
EU:n bioenergiatavoitteet heijastuvat Suomeen myönteisesti, mutta sääntelyn lisäämisessä piilee riski hakkuiden rajoituksesta.Luonnonvaroiltaan rikkaan Venäjän yhteistyöhaluttomuus lisää Euroopan unionin tarvetta kasvattaa omavaraisuuttaan. Myös öljyalueiden kriisit herättävät epävarmuutta uusiutumattomien energianlähteiden tulevaisuudesta. Tämä tehostaa bioenergian tuotantoa.
”Öljyn korvaamisessa EU voisi toimia vielä rohkeammin. Kaikkea ei voi saavuttaa yhdessä yössä, mutta suunta uusiutuviin raaka-aineisiin ja energiaan pohjautuvaa biotaloutta on selkeä”, arvioi kansainvälisestä metsäpolitiikasta MTK:ssa vastaava Janne Näräkkä
Lisäpainetta ilmastopolitiikkaan tuo Pariisin ilmastokokous joulukuussa.
Metsillä on ilmastonmuutoksessa kaksoisrooli: toisaalta ne tuottavat bioenergiaa, joka korvaa uusiutumattomia energianlähteitä, toisaalta ne toimivat hiilinieluina ja varastoivat hiiltä puuainekseen.
”Jos metsien roolia hiilinieluina painotetaan ilmastopolitiikassa yksisilmäisesti, on mahdollista, että hakkuille asetetaan rajoitteita”, Näräkkä arvioi.
Euroopan unioni pohtii tällä hetkellä keinoja vuoden 2030 energiastrategian tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tavoite on leikata kasvihuonepäästöjä 40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon, nostaa uusiutuvan energian osuus 27 prosenttiin energiankulutuksesta ja säästää 27 prosenttia energiaa verrattuna normaaliin tasoon.
Metsäenergian käyttö lisääntyy siis myös Suomessa. Samalla nousee esiin kysymys puuraaka-aineen kestävyydestä ja puun alkuperän todentamisesta.
”Jos metsien kestävää käyttöä aletaan seurata puutasolla, miten paljon lisäsääntelyä se tuottaa? Jos kestävän metsätalouden todentaminen vaatii monimutkaista prosessia, se voi pahimmillaan estää investointien tekemistä Suomeen”, Näräkkä pohtii.
”Hullunkurisinta on, että Suomi ja Ruotsi, joilla asiat ovat jo kunnossa ja joilla on hyviä työkaluja kestävyyden todistamiseen, ovat tilanteesta selkeästi eniten huolissaan.”
”Luonnollisesti se voi johtua metsäsektorin suuresta merkityksestä Pohjoismaissa. Toisaalta se herättää kysymyksiä, miten tosissaan lainsäädäntö näissä maissa otetaan.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

