Kirjanpainajatuhot esiintyvät ryppäissä – katso kartalta, onko oma metsäsi lähellä riskikohteita
Kirjanpainajatuhojen tihentymiä on etenkin alueilla, joilla on vanhoja kuusimetsiä ja jo entuudestaan hyönteistuhoja.
Kirjanpainajatuhot muodostavat alueellisia ryppäitä. Harmaat puut ovat kirjanpainajan tappamia. Kuva: Rami MarjamäkiKirjanpainajatuhot muodostavat alueellisia ryppäitä Suomessa, selviää Itä-Suomen yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Tihentymiä on etenkin alueilla, joilla on vanhoja kuusimetsiä ja jotka sijaitsevat aiempien kirjanpainajatuhokohteiden lähellä.
Kirjanpainajaesiintymien odotetaan yleistyvän, kun ilmasto lämpenee ja kuivat jaksot pitenevät. Kuivuus uhkaa etenkin kuusta.
Kirjanpainajaryppäitä esiintyi ensin Kaakkois-Suomessa ja myöhemmin myös Länsi- ja Lounais-Suomessa, mutta niiden toistuva esiintyminen oli harvinaista.
”Kirjanpainajatuhoryppäiden muodostumiselle otollisia olosuhteita ei esiintynyt kaikkialla, mutta silloin, kun olosuhteet olivat kirjanpainajalle suotuisat, ne liittyivät vanhoihin metsiköihin ja metsikön läheisyydessä esiintyneisiin aiempiin kirjanpainajatuhoihin”, sanoo väitöskirjatutkija Alexander Pulgarin Diaz Itä-Suomen yliopistoista.
”Kirjanpainajan vaurioittamien puiden nopea tunnistaminen ja poistaminen on tärkeää, jotta ryppäitä ei pääsisi muodostumaan.”
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa analysoitiin metsän ominaisuuksia, jotka lisäsivät sen todennäköisyyttä kuulua kirjanpainajatuhoryppääseen tai tuhoryppään toistumista samalla alueella. Lisäksi tuhoryppäiden tunnistamiseen käytettiin spatiaalisen tilastotieteen menetelmiä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







