
UPM:lle puuta myyneiden into uusiin kauppoihin vähäisempää kuin muilla
Joka kymmenes metsänomistaja ei muista kenen kanssa viimeksi solmi puukaupan.
Etenkin metsänhoitoyhdistysten välityspalvelua käyttäneet sekä Stora Ensolle, Metsä Groupille, itsenäisille sahoille ja paikallisille energiayhtiöille puuta myyneet metsänomistajat suunnittelevat puukauppoja myös jatkossa. Kuva: Kari SalonenUPM:lle puuta myyneet metsänomistajat empivät kevään Metsätutka-kyselyn perusteella seuraavaa puukauppaa muita enemmän. Ensi vuonna varmimpia puukaupan tekijöitä ovat metsänhoitoyhdistysten kautta puita myyneet metsänomistajat.
Maailman myllerrys ulottuu tänä keväänä poikkeuksellisen voimakkaana myös metsänomistajiin. Ukrainan sota ja Venäjään kohdistuneet, puun tuonnin katkaisseet vastatoimet näyttävät lisäävän kotimaisen puun tarvetta.
Siihen liittyen metsänomistajilla on puun hintaan kohdistuvia odotuksia. Ne eivät ole kevään aikana toteutuneet. Yksi syy siihen saattaa olla UPM:n paperiteollisuuden pysäyttänyt työtaistelu, joka on vähentänyt puun tarvetta.
Puukauppoja tänä keväänä on solmittu selvästi viimevuotista vähemmän. MTK:n Metsätutka-kyselyn perusteella metsänomistajien odotukset tämän ja ensi vuoden puukaupoille ovat silti suunnilleen viimevuotisella tasolla.
Etenkin talousahdinkoon joutuneet viljelijät ja yrittäjät ovat halukkaita myymään puita.
Tänä vuonna varmimpia puun myyjiä ovat paikallisten energiayhtiöiden kanssa kauppoja tehneet metsänomistajat. He aikovat tehdä puukauppoja myös ensi vuonna. Tältä osin kyselyn pieni otoskoko heikentää tuloksen yleistettävyyttä.
Jos mukaan nostetaan myös luultavasti puuta myyvät metsänomistajat, parhaisiin asemiin tämänvuotisen puukaupan suhteen nousevat Metsä Group ja Stora Enso. Peräti 37 prosenttia Metsä Groupin kanssa puukauppaa tehneistä metsänomistajista suunnittelee puukauppaa vielä tälle vuodelle.
Paikalliset energiapuun ostajat, metsänhoitoyhdistysten välityspalvelut sekä UPM ja itsenäiset sahat jäävät niiden taakse.
Ensi vuoden puukauppoja pohdittaessa järjestys muuttuu. Silloin puukauppoja suunnittelevat etenkin metsänhoitoyhdistysten puukauppapalveluita käyttävät metsänomistajat.
Metsäyhtiöiden kanssa eniten puukauppoja suunnittelevat Stora Ensolle puuta myyneet metsänomistajat. Lähes samoihin lukemiin yltävät Metsä Group ja itsenäiset sahat.
Erot Stora Enson ja Metsä Groupin välillä mahtuvat virhemarginaalin sisään. Sen sijaan UPM jää ensi vuonna selvästi muiden taakse.
Oma mielenkiintoinen ryhmänsä ovat metsänomistajat, jotka eivät muista kenelle puunsa viimeksi myivät. Heitä on noin 10 prosenttia MTK:n Metsätutkaan vastanneista metsänomistajista.
Osalla muistamattomuus selittyy puukaupasta kuluneella ajalla. Noin puolet heistä kertoi tehneensä edellisen puukaupan ennen vuotta 2018 tai ei muistanut milloin oli viimeksi puuta myynyt.
Toisaalta useampi kuin joka kolmas heistä oli tehnyt puukaupan parin vuoden sisällä ja joka viides heistä suunnitteli puukauppaa vielä tälle vuodelle.
”Tähän ryhmää kuuluu varmasti metsänhoitoyhdistysten kautta valtakirjalla puita myyneitä metsänomistajia. Ostajan sijaan heille on tärkeää, että rahat tulevat tilille”, arvelee tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Suurin osa tämän ryhmän jäsenistä oli metsää keskimääräistä vähemmän omistavia palkansaajia ja eläkeläisiä.
Kantar TNS Agrin toteuttamaan Metsätutkaan vastasi 552 metsänomistajaa. Vastausten virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä suuntansa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





