Vanhojen metsien määrittelyyn ei löydy Suomessa sopua – kriteerit ovat joka tapauksessa tiukat

Ministeriöt ovat eri mieltä siitä, miten vanhojen metsien ikä ja lahopuun määrä pitäisi määritellä. Kuva: Heikki Willamo

Vanhojen metsien määrittelystä on muodostunut vääntöä ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön välille. Määritelmät olisi pitänyt saada valmiiksi jo vuoden 2023 loppuun mennessä, mutta valmista ei vieläkään ole. MT on nähnyt ministeriöiden laatiman luonnoksen kriteereistä.

EU:n biodiversiteettistrategian mukaan kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tulee suojella tiukasti. EU:n jäsenvaltioiden pitää käyttää komission laatimaa ohjeistusta kohteiden määrittelyyn, kartoitukseen ja tiukkaan suojeluun.

Luonnontilaiset metsät määritellään Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n laatimalla määritelmällä. Vanhat metsät sen sijaan ovat jäsenmaiden itsensä määritettävissä.

Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö ovat vanhojen metsien pääkriteereistä erimielisiä.

Ympäristöministeriö määrittelisi vanhan havumetsän keski-iäksi etelässä vähintään 120 vuotta, pohjoisessa 140 vuotta ja Metsä- ja Tunturi-Lapissa 160 vuotta. Maa- ja metsätalousministeriö puolestaan nostaisi keski-iän vaatimuksen 140 vuoteen etelässä, 160 vuoteen pohjoisessa ja 200 vuoteen Metsä- ja Tunturi-Lapissa.

Lehtipuiden osalta ympäristöministeriön ehdotus vaihtelee Etelä-Suomen 80 vuodesta Lapin 100 vuoteen, maa- ja metsätalousministeriön taas 100 vuodesta etelässä 140 vuoteen pohjoisessa.

Vähäpuustoisilla kohteilla, kuten kalliomänniköissä, lahopuun määrä voi olla ehdotettua pienempi. Kuva: Kari Salonen

Myös näkemys kuolleen puun määrästä aiheuttaa erimielisyyttä ministeriöiden kesken.

Ympäristöministeriö ehdottaa, että lahopuuta tulisi olla joko 10 prosenttia kokonaispuuston määrästä tai 20 kuutiometriä hehtaarilla.

Ympäristöministeriön ehdotuksen mukaan kriteerit täyttäviä kohteita voivat olla myös metsät, joissa lahopuun määrä ylittää 40 kuutiota hehtaarilla tai 20 prosenttia kokonaispuuston määrästä ja metsikön ikä on korkeintaan 20 vuotta alle aiemmin mainittujen ikävaatimusten.

Vaihtoehtoisesti lahopuun määrä voi olla vain viisi prosenttia kokonaispuuston määrästä tai 10 kuutiota hehtaarilla, kunhan metsikön ikä on 20 vuotta enemmän kuin ikävaatimuksissa.

Esimerkiksi Pefc-sertifikaatti edellyttää, että lahopuuta on alueella vähintään 10 kuutiometriä hehtaarilla.

Vanhat metsät ovat tärkeitä elinympäristöjä useille lajeille. Kuva: Heikki Willamo

Maa- ja metsätalousministeriö ehdottaa, että kuusi- tai lehtipuuvaltaisessa metsässä lahopuun määrä olisi Etelä-Suomessa 50 kuutiota hehtaarilla ja Lapissa 20 kuutiota hehtaarilla. Väliin jäävillä alueilla lahopuun määrä olisi 40 tai 30 kuutiota hehtaarilla.

Mäntyvaltaisessa metsässä lahopuun määrä olisi 40 kuutiota hehtaarilla etelässä ja 10 kuutiota hehtaarilla pohjoisessa. Etelä- ja Pohjois-Suomen välissä lahopuun määrä olisi 30 ja 20 kuutiota hehtaarilla.

Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö vaatisi, että lahopuun tilavuuden lisäksi vanhoissa metsissä olisi oltava lahopuujatkumo. Se tarkoittaa, että kuolleen puuston on pitänyt muodostua pitkän ajan kuluessa ja järeitä kuolleita puita pitää olla metsikössä kaikissa lahoasteissa.

Vähäpuustoisilla kohteilla, kuten kalliomänniköissä, lahopuun määrä voi molempien ministeriöiden mukaan olla ehdotettua pienempi, jos kohteella ei ole havaittavissa ihmisen vaikutusta.

Täydentävien kriteerien mukaan vanhoista metsistä pitää löytyä esimerkiksi mikrohabitaatteja. Niitä voivat olla vaikkapa puissa olevat pesäkolot. Kuva: Kari Salonen

Pääkriteerejä täydentävistä kriteereistä ministeriöt sen sijaan ovat yksimielisiä. Neljästä kriteeristä vähintään kahden pitää täyttyä, jotta metsä voidaan luokitella vanhaksi.

Metsikön pitää olla uudistunut luontaisesti. Jotkin kylvetyt tai istutetut metsät voivat kuitenkin täyttää tämän kriteerin, jos vanhojen metsien ominaisuuksien kehittymiseen on ollut riittävästi aikaa.

Vanhan metsän pitää olla rakenteeltaan monipuolinen. Esimerkiksi puiden latvukset voivat olla eri korkeuksilla tai maaperässä näkyä esimerkiksi puun kaatumisesta syntyneitä muotoja.

Vanhoissa metsissä tulisi olla mikrohabitaatteja eli elävässä tai kuolleessa puussa esiintyviä rakenteita, jotka muodostavat erityisen elinpaikan lajeille. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puiden rungoista löytyvät kolot, jotka tarjoavat elinympäristön linnuille tai uhanalaiselle liito-oravalle.

Vanhoissa metsissä pitää myös olla kyseiselle metsätyypille ominaisia sukkession eli metsän elinkaaren loppuvaiheen lajeja.