Metsänomistaja haaveilee hiilensidonnalla tienaamisesta
Puuntuotanto on pääosalle metsänomistajista tärkein ekosysteemipalvelu. Metsänomistajia kiinnostaa myös hiilensidonnan, maiseman ja matkailumahdollisuuksien tuotteistaminen, selviää PTT:n, Syken ja Metlan yhteistutkimuksesta.Metsänomistajat tunnistavat metsissään runsaasti erilaisia metsän tuottamia hyötyjä, vaikka ekosysteemipalvelut käsitteenä onkin monille vieras. Hyödyistä ilmeisin ja metsänomistajan kannalta ylivoimaisesti tärkeimmäksi koettu hyöty on puuntuotanto.
Tärkeimpien hyötyjen joukkoon lukeutuvat myös marjastus ja sienestys sekä virkistys ja ulkoilu. Lähiympäristölle tärkeinä hyötyinä metsänomistajat korostavat metsissä liikkumiseen ja jokamiehenoikeuksiin perustuvia hyötyjä. Yhteiskunnalle tärkeinä nähdään erityisesti puuntuotanto ja hiilensidonta.
Pellervon taloustutkimus, Suomen ympäristökeskus ja Metsäntutkimuslaitos selvittivät yhteistutkimuksessa yksityismetsänomistajien kiinnostusta ekosysteemipalveluiden tuotantoon. Tulokset perustuvat kesällä 2012 kerättyyn kyselyaineistoon.
”Eniten metsänomistajia kiinnostaa hiilensidontapalveluiden myynti. Myös luontoarvo- ja maisema-arvokauppa sekä metsän vuokraaminen matkailukäyttöön kiinnostavat”, kertoo hankkeen päätutkija, metsäekonomisti Anna-Kaisa Rämö PTT:n tiedotteessa.
”Hyötyjen tuotteistaminen loisi mahdollisuuksia metsänomistajalle saada tuloja muustakin kuin puuntuotannosta”, toteaa ministeri Jari Koskinen , joka puhui tutkimuksen julkaisutilaisuudessa.
Joidenkin ekosysteemipalveluiden tehokas tuotanto edellyttää laajoja yhtenäisiä alueita, jolloin tarvitaan metsänomistajien yhteistyötä. Valtaosa metsänomistajista on kiinnostunut yhteistyöstä. Edellytyksenä on kuitenkin toiminnan vapaaehtoisuus ja oman päätäntävallan säilyminen sekä häiriötön puuntuotanto, tutkijat toteavat.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

