Ilveslupiin jälleen hylkäävä päätös – Riistakeskus: ”Hakemuksissa esitetyt päämäärät eivät hyväksyttäviä”
Suomen riistakeskus on ratkaissut kaksi kannanhoidollista ilveshakemusta Satakunnan alueelta. Kumpaankin hakemukseen tehtiin kielteinen päätös.Suomen riistakeskus katsoi, etteivät hakemuksissa esitetyt päämäärät olleet hyväksyttäviä. Lisäksi hakemuksissa ei ollut esitetty riittäviä hakemusalueisiin liittyviä perusteluita päämäärän saavuttamiseksi, joita korkeimman hallinto-oikeuden linjaus on edellyttänyt myönteisiltä päätöksiltä.
Tiedotteen mukaan hakemuksissa haettiin lupaa kaataa 11 ilvestä Satakunnassa.
Maa- ja metsätalousministeriö ei ole vielä antanut asetusta ilveksen kannanhoidollisesta metsästyksestä metsästysvuodelle 2024–2025.
Suomen riistakeskuksella on silti toimivalta käsitellä sille toimitetut kannanhoidolliset hakemukset. Lisäselvityksessä on parhaillaan kolme hakemusta eri puolilta Suomea.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanta-arvion perusteella Suomen ilveskanta oli vähintään 2 260 ilvestä ennen metsästyskautta 2024–2025. Pentuehavaintojen perusteella vuonna 2023 arvioidaan havaitun vähintään 410 erillistä ilvespentuetta.
Kanta-arvio pohjautuu petoyhdyshenkilöverkoston kirjaamiin pentuehavaintoihin, joiden pohjalta tehdään laskelma vuoden 2023 erillisten pentueiden määrästä. Kaikki ilveshavainnot pitivät sisällään yhteensä noin 3 350 kpl ilvespentueiden näkö- ja jälkihavaintoa ja yli 500 riistakamerahavaintoa, mikä oli selvästi vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Luken mukaan havaintomäärien lasku on luonut epävarmuutta ilveksen kanta-arvioon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







