Onko metsäpäätösvalta jo menetetty EU:lle?
Komission mielestä metsänomistajat ovat jo hävinneet valtapelin.
Euroopa komissio on haalinut päätäsvaltaa eurooppalaisista metsistä komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja varapuheenjohtajan Frans Timmermansin johdolla. Kuva: Christophe LicoppeNykyisen Euroopan unionin komission toimikauden aikana metsät ovat nousseet päätöksenteon ytimeen. Vaikka EU:n perussopimuksen mukaan metsäpolitiikka kuuluu kansallisen päätösvaltaan, on Ursula voin der Leyenin johtama komissio mennyt syvälle metsiin ilmasto- ja ympäristökysymysten varjolla. Komission varapuheenjohtajan, hollantilaisen komisaarin Frans Timmermansin johdolla komissio on tehtaillut jatkuvalla syötöllä metsä ja niiden käyttöä koskevaa lainsäädäntöä.
Punaisena lankana Timmermansilla on ollut Vihreä kehityksen ohjelma. Siinä metsille on varattu keskeinen rooli hiilinielusta ja luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisessa. Komission esityksissä on paljon ristiriitaisuuksia eikä niissä ole huomioitu metsien sosiaalista ja taloudellista merkitystä. Unohtuneet ovat myös puun mahdollisuudet korvat fossiilisia raaka-aineita.
Metsäisissä jäsenmaissa kuten Suomessa kannattaa miettiä, kenelle äänensä EU-vaaleissa antaa.
Metsäiset EU:n jäsenmaat ovat yrittäneet pitää metsien laajaa merkitystä esillä, mutta liian usein näitä esityksiä ei ole komissiossa kuunneltu. MTK:n EU- ja kansainvälisten metsäasioiden asiantuntija Maria Pohjalan kirjoittaa tuoreessa MT Metsässä komission ympäristöosaston vastauksesta ruotsalaisille kollegalle koskien jäsenmaiden toimivaltaa metsäasioissa. Komission mukaan heillä on päätäntävaltaa metsäasioihin: ”Te (metsänomistajat) olette tämän pelin hävinneet.” (MT metsä 7/2023)
Asenne näkyy myös EU-parlamentissa, jonka ympäristövaliokunta ehdotti viime keväänä, että perussopimuksia muutettaisiin niin, että metsät kuuluisivat EU:n toimivaltaan. Asia ei nyt edennyt, mutta tulevaisuudessa asiaan varmaan palataan.
Suomalaisten edustajien on oltava jatkuvasti hereillä ja seurata tarkasti, millaisia suunnitelmia EU:ssa metsiämme koskien tehdään. Nykyisen komission toimikausi päättyy ensi vuonna, koska seuraavat europarlamenttivaalit ovat kesäkuussa. Vaalitulos vaikuttaa paitsi parlamentin myös uuden komission kokonpanoon. Metsäisissä jäsenmaissa kuten Suomessa kannattaa miettiä, kenelle äänensä antaa. Vaalien tuloksesta riippuu vahvasti, kuka päättää metsistämme.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





