Osa Mondin kartonkitehtaan katosta sortui räjähdyksessä Kuopiossa
Tehtaan massasäiliössä syntyi äkillinen paineennousu, jonka voimasta säiliön katto lensi tehtaan katon päälle.Kartonkitehtaalla Kuopiossa sattui maanantaina räjähdys, jonka jäljiltä tehtaan katto romahti osittain. Pelastuslaitos sai räjähdyksestä hälytyksen Sorsasalon Selluntielle puoliltapäivin.
Kukaan ei loukkaantunut turmassa.
Onnettomuus tapahtui Mondi Powerfluten tehtaalla, kun tehtaan massasäiliössä syntyi äkillinen paineennousu, jonka voimasta säiliön katto lensi tehtaan katon päälle. Tehtaan katto romahti noin 600 neliömetrin alueelta.
Mondi Powerfluten toimitusjohtaja Juha Koukka kertoi, että onnettomuusalue kattoi käytävän, jossa työntekijät liikkuvat. Onnettomuushetkellä työntekijät olivat kuitenkin tehtaan valvomossa.
Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) viestinnästä kerrottiin STT:lle maanantaina iltapäivällä, että Otkes selvittää, onko sen syytä aloittaa oma tutkinta tehtaan turmasta. Otkes kertoi sitä ennen viestipalvelu X:ssä, että viranomaiset olivat aloittaneet yhteistyössä paikkatutkinnan räjähdyspaikalla.
Kartonkitehtaan toiminta keskeytettiin turman vuoksi. Toimitusjohtaja Koukka kertoi, että tehtaan uudelleenkäynnistyksen aikataulu riippuu Otkesin linjauksista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







