Sinisten Hongisto vaatii puun myyntitulojen veroja kasvukuntaan valtion kassan sijaan: "Maaseutu joutuu tukemaan kaupunkeja"
Puun myyntitulojen verot kerätään tällä hetkellä pääomaveroina valtion kassaan.
Hongisto huomauttaa, että metsänomistus loitontuu parhaillaan alueilta, joilta puita kaadetaan. Kuva: Jaana KankaanpääSinisten kansanedustaja Reijo Hongisto ehdottaa, että puun myyntitulot kerättäisiin siihen kuntaan, jossa puut on kasvatettu.
Puun myyntitulojen verot kerätään tällä hetkellä pääomaveroina valtion kassaan. Näin ollen kunnat eivät saa verokertymästä suoraa hyötyä.
"Tähän on tultava muutos ja puun myyntitulot on voitava kerätä sen kunnan hyödyksi, jossa puu on kasvatettu", Hongisto linjaa tiedotteessa.
Suomessa yksityiset ihmiset omistavat noin 60 prosenttia metsämaasta ja 70 prosenttia puustosta. Hongisto huomauttaa, että metsänomistus loitontuu parhaillaan alueilta, joilta puita kaadetaan.
"Maaseutu joutuu luonnonvaroillaan tukemaan kaupunkeja. Niinpä metsävaltaisetkin kunnat joutuvat korottamaan kunnallisveroprosenttejaan", kansanedustaja huomauttaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
