Tiesitkö? Kalan ikä voidaan määrittää samaan tapaan kasvuvyöhykkeistä kuin puidenkin ikä
Kalastajia kiinnostaa heidän pyytämänsä kalan ikä, varsinkin jos kala on kookas. Tutkijoille kalojen iänmääritys tuo tietoa kalakannan hyvinvoinnista.Kalan ikä saadaan selville laskemalla kalojen suomuihin, luihin ja otoliitteihin muodostuneet kasvuvyöhykkeet. Periaate on sama kuin puiden vuosirenkaissa.
Kalatalouden keskusliiton sivuilla kerrotaan, että kesällä kasvu on nopeaa ja kalan suomuihin ja luihin muodostuu leveitä vaaleita kasvuvyöhykkeitä. Talvella kasvukauden päätyttyä muodostuvat vyöhykkeet ovat kapeita ja tummia. Leveä ja kapea vyöhyke muodostavat yhdessä yhden vuosirenkaan.
Puiden tapaan kalat kasvavat paremmin lämpimien ja suotuisien kesien aikana kuin huonoina kesinä. Siksi vuosirenkaiden koko voi vaihdella.
Kalojen iänmääritystä voi kokeilla alkuun esimerkiksi hauen tai lahnan suomusta. Ensiksi pinseteillä tai tylsällä veitsellä otetaan mahdollisimman hyvälaatuinen suomu kalan kylkiviivan alapuolelta, kalan peräaukon ja vatsaevien väliseltä alueelta.
Vuosirenkaat näkyvät parhaiten silloin, kun suomua pidetään valoa vasten. Vuosirenkaiden määrän laskemisessa voi käyttää apuna suurennuslasia.
Kalakannan tilasta tarvitaan tietoa muun muassa kalaveden ja kalakantojen hoidon suunnitteluun. Siksi kalan iän määrittely on melkein yhtä tärkeää kuin kalojen pituus tai paino. Kalojen iänmäärityksen avulla saadaan selville tutkittavan kalakannan ikäryhmäkoostumus, eri vuosiluokkien vahvuus ja kuinka hyvin kalat kasvavat.
Eri kalalajit elävät eri mittaisen elämän. Suomessakin aiemmin elänyt sampi voi elää jopa satavuotiaaksi hyvissä olosuhteissa.
Nykyisistä kaloistamme vanhimmaksi elää ankerias, jonka ikäennätys on 72 vuotta. Vanhin Suomesta tavattu ahven on ollut 29-vuotias.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








