”Metsän jokainen polku on syntynyt tarpeeseen”, kirjoittaa Aarteen lukija

Aarteen lukijan kiintymys metsäluontoon alkoi jo kouluaikoina ja syveni ajan myötä. ”Metsällä ja ihmisellä on samanpituinen elämänkaari, niin sanottu kiertoaika.” Kuva: Tuomo Kesäläinen

Metsä oli ensimmäinen opettajani. Kun tuli aika ottaa ensiaskeleita sivistyksen suuntaan, koulumatka pienelle kyläkoululle oli viisi kilometriä umpimetsää yli Impivaaran harjun. Metsä otti kulkijan oksiensa suojaan, antoi turvallisuuden tunnetta ja opetti luonnon lakeja.

Kulkija ei ollut metsässä yksin. Muistan, kun metsän eläimet pysähtyivät ihmettelemään, mihin pienellä pojalla on kiire. Koulusta ei saanut myöhästyä. Koulumatka kasvatti, syntyi polku oikeaan paikkaan.

Kiintymys metsäluontoon syveni ajan myötä. Partiopojalle metsä antoi olosuhteet oppia selviytymään. Yöpymiset teltassa, talvileirit lumihangessa – kantavia muistoja elämän varrelta.

Metsä on myös työtehtävien kautta opettanut paljon. Metsää ei ihminen voi toimenpiteillään pettää, luonnonlait pitävät siitä huolen. Olen oppinut, että metsän jokainen polku on syntynyt tarpeeseen. Tarpeettomana ja käyttämättömänä se kasvaa umpeen ja häviää. Metsässä kulkiessa tulee tunne, että tämä kaikki on yhteistä: ihmisten, eläinten ja kasvien. Myös sen pienen muurahaisen, jolla on oma polkunsa sammalen suojassa.

Metsällä ja ihmisellä on samanpituinen elämänkaari, niin sanottu kiertoaika. Metsällä on tulevaisuus, se turvaa aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin. Metsä on kulttuurissamme aina läsnä.

Tapio Pyynönen, Nurmijärvi

Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 9/2023.