Piirakka paistuu missä vaan

Tuula Pulkkinen voitelee piirakat aidolla voilla. ”Ennen sanottiin, että voita pitää olla piirakassa sen verran, että nenä kyntää siihen vaon syödessä.” Jaana Kankaanpää 

Mielipide

17.11.201015:00

Kolumni

Riitta Mustonen

Tuula Pulkkinen sutii voisulaa piirakoiden päälle ja katsoo ikkunasta, miten kansa vaeltaa Kampin Narinkkatorilta eri suuntiin. Pulkkinen on pysäköinyt leipomonsa niin keskelle Helsinkiä kuin voi, sillä Karelia Food Forum -tapahtumassa halutaan myydä leivonnaisia suoraan uunista.

Monitoimiyritys Tuula Pulkkinen on kiertänyt matkaleipomonsa kanssa Suomea kaksi ja puoli vuotta. Leipomo sai alkunsa, niin mistä?

”Mistä ne hullut ideat tulee? Olen ollut kaksikymmentä vuotta käsityöyrittäjä. Kevättalvi on siinä hiljaista, mutta silloinkin on nälkä ja pitäisi syödä. Minusta on kiva reissuta, ja matkailuauto on ollut haaveena kauan. Tavalliseen matkailuautoon ei mahdu leipomo, mutta entäs jos sen rakentaisi linja-autoon? Nyt voi matkailla, mutta se huono puoli tässä on, että työpaikka tulee perässä lomillakin”, Pulkkinen selvittää.

Pulkkiset rakensivat linja-auton etuosaan asuintilat ja takaosaan leipomon. Tuula suunnitteli autoon vielä kankaanpainantatilojakin, mutta ne eivät mahtuneet.

”Ei olisi ollut voimia eikä aikaakaan enää semmoiseen”, leipuri nyt myöntää. Ihmekös tuo, sillä piirakanpaistoa riittää. Joskus Pulkkinen on seissyt leipomassa aamukolmesta iltaseitsemään kertaakaan istahtamatta.

Enolainen Tuula Pulkkinen on tehnyt piirakoita pikkutytöstä asti niin kuin monet ikäisensä pohjoiskarjalaiset. Kun ammattina on lisäksi ompelija, rypyttäminen käy vaikka silmät ummessa.

Matkaleipomo on kiertänyt Suomea ristiin rastiin aina Kittilässä ja Kauhajoella asti.

”Rovaniemellä vähän arvelutti, kun mentiin Lordin aukiolle, että hetkinen, saakohan tästä oikeasti ajaa, kun oli niin kapea käytävä. Enkä olisi uskonut, että joskus nukun tuon Marskin ratsastajapatsaan vieressä. Vaikka onhan tämä aika turvallinen paikka, kun on taksit ihan vieressä ja poliisit käyvät vähän väliä – eivät tosin meidän autossa”, Pulkkinen naurahtaa.

Lupa-asiat ovat sujuneet hyvin, kun Pulkkinen on ottanut kaikesta etukäteen selvää. Bussileipomo on hyväksytty elintarviketilaksi. ”Viranomaiset ovat täysin tervetulleita miun leipomoon”, emäntä toivottaa.

Piirakantuoksu houkuttelee bussin ovelle jatkuvan virran kulkijoita, jotka Pulkkinen ohjaa ystävällisesti nurkan takana sijaitsevalle myyntikojulle. Kadunkulkijat eivät saa nousta leipomoon, vaikka piirakat kuinka houkuttavat.

Linja-auton perällä kolme uunia hohkaa kuumina, kun Pulkkinen työntää uutta peltiä paistumaan. Tällä kertaa mukana on myös Riikosen leipomon esikypsennettyjä tuotteita, sillä ”hulluhan olisin, jos kaikki itse tekisin”.

Sillä aikaa, kun Riikosen piirakat paistuvat, Pulkkinen kaulii ja täyttää omia pietruskoitaan. Ne syntyivät, kun kiireisenä päivänä taikinan loppu meni pehmeäksi ja siitä piti kehittää jotain. Tuloksena oli puolikuun muotoinen riisi-munaseoksella täytetty tuote, joka yleisökilpailussa Ilomantsin torilla ristittiin pietruskaksi. Nimi tulee piirakasta ja vatruskasta.

Pietruskalle piti saada tyttöystävä. Siitä tuli makea Veeruska: ruiskuoren täytteenä riisiä, perunaa ja vadelmahilloa. ”Se on ihanan makuinen. Vadelma muuttuu jotenkin puolukan makuiseksi.”

Pulkkinen avaa linja-auton kattoluukkua, että tuoksut pääsevät paremmin ilmoille. Heti on ovella seuraava kysyjä. ”Ihana tuoksu! Saako täältä ostaa piirakoita?”