Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Salsa di Nokkonen

    Kolumni

    Kristiina hurmerinta

    O

    Kristiina Hurme-

    rinta on konneveteläinen teatterintekijä

    nks nää niitä sun rikkaruohojas? kysyi tuttavani ruokapöydässä. Voi miksi meninkään toitottamaan? Tiesinhän minä kuinka ennakkoluuloinen hän on.

    ”Ai, nämä?” kysyin tavoitellen hämmästystä ääneeni. ”Ei, tämä on villiparsaa”, valehtelin.

    Hän maisteli asiantuntevasti. ”Miks nää on näin pieniä?” hän uteli. ”Ne ovat luonnonvaraisia”, vastasin totuuden- mukaisesti.

    ”Mieletön maku”, hän sanoi ja valutti annoksen päälle sulatettua voita.

    ”Hyvästi stadin parsaviikot! Mä syön tästä lähtien vain näitä”, hän riemuitsi ja otti lisää.

    ”Tuleeks nääkin Perusta? Siis jotain inkojen villijuttua, vai?” hän kysyi.

    Kerroin hänelle horsmaprinsessojen kasvavan omalla pellollani. On tiedettävä kasvupaikat ja iskettävä ajoissa. Maitohorsman versot ovat kevään ainutkertaisia herkkuja. Sesonki on ohi hetkessä. Parhaimmillaan nämä takapihan pikku diivat ovat, kun ne poimitaan vain muutamia minuutteja ennen höyrytystä.

    ”Huippuruokaa huippuvieraille!” sanoin.

    Hän räjähti nauramaan. ”Siis viimeisen päälle trendiruokaa. Luomua, läheltä ja käsin poimittua!” hän hihkui innoissaan.

    Sulaan hymyyn suli suu, kun pöytään nostettiin nokkosilla täytetty sanomalehdessä hiillostettu lahna.

    Syö minut, maista minua, tuntuu puutarhani kuiskivan yhä villiintyneemmin päivä päivältä.

    Kevään airuena ilmestyy ensin kurkistelemaan nokkonen ja kohta jo puskee ylös entinen viholliseni. Vuosia taistelin sitä vastaan. Alkuun en ollut varma mikä se oikein oli. Se levisi kulovalkean tavoin juuri sinne missä en halunnut sen olevan. Eniten minua harmitti kun se oli asettautunut pioneitteni juuristoon ahnaasti kuin iilimato. Kitkin intohimoisesti, mutta jokainen nyhtäisy näytti kasvattavan tuhat uutta versoa.

    Viimein juoksutin kasvin naapurini tutkittavaksi. Vertailimme kasviston kuviin. Käänneltiin ja väänneltiin. Oli oltava tarkka sillä sen saattoi sekoittaa helposti myrkyllisiin sukulaisiinsa. ”Kyllä se on vuohenputki”, sanoi naapurini viimein. ”Mutta tarkasta vielä netistä”. Se se oli. Vuohenputki.

    ”Mitä näiden kanssa voi tehdä?” vaikersin. ”Syö ne”, nauroi naapuri.

    ”Maukasta”, totesimme alkuun. Nyt odottelemme tätä rentoa tulijaa jo innolla. Tyttäreni teki salaatin vaaleanvihreistä ja vielä ryppyisistä lehdistä. ”Yllättävän hyvää”, hän totesi hämmästyneenä. ”Eihän uskoisi rikkaruohoksi?” nauroi mieheni.

    Konnevetinen nokkonenkin taipuu öljykylvyssä eksoottiseksi Salsa di Nokkoseksi. Ylellistä!

    En tiedä kuinka moni popsii pihamaansa kasvustoa. Sen tiedän, että uskomaton määrä vitamiinipitoista ja ilmaista ruokaa jää hyödyntämättä. Villiä tai puolivilliä? Kuten haluatte. Mineraalirikkaat takapihojen villivihannekset ovat kevään erikoistarjous kotikokeille.

    Ruokagurut julistavat, että nyt lähiruoka ja luomu ovat muotia meilläkin.

    Sehän tarkoittaa, että vihdoinkin olemme vapautettuja kaupan lisäainemössöistä ja itsensä uuvuksiin matkanneista vihanneksista ja juureksista. Saamme nolostumatta nauttia puhtaista raaka-aineista ja lähellä tuotetusta ruoasta. Nyt on lupa olla jopa kotikutoinen. ”Se on luksusta”, sanotaan.

    Vihdoin voin napauttaa hui hai ystävälleni, jota on vuosia ärsyttänyt lähiruokaintoiluni.

    On aika soittaa öljysheikilleni Eino-Matille ja tilata muutama gallona naapuripitäjässä kypsynyttä rypsiöljyä. Nokkoseni odottavat sadonkorjaajaa.

  • Ota kantaa aiheisiimme

    Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.