Ruokaa suolistolle!
Ruisleipä on suoliston lempiruokaa, vakuuttaa ruisrouva Kaisa Poutanen.
Me syötämme itseämme eli tankkaamme energiaa, mutta meidän pitäisi syöttää myös suolistobakteereitamme, jonka ruokaa ovat kuidut”, opastaa akatemiaprofessori Kaisa Poutanen, jota ruisrouvaksikin kutsutaan. Hän on pitkään tutkinut rukiin terveysvaikutuksia ja teknologiaa.
Juuri ruisleivästä me saamme kuituja, sillä Suomessa syödään täysjyväruisleipää. Ruisleipä on vieläkin suomalaisten tärkein kuidun lähde. Kuitua on niin paljon, että 6–9 palaa täyttää päivätarpeen kokonaan.
Lisäksi rukiissa on bioaktiivisia aineita, kasvien pienyhdisteitä, joiden oletetaan osallistuvan elimistön säätelyreaktioihin ja ylläpitävän terveyttä.
Ruisleivän rakenne on sellainen, että leivän sokerin viemiseen elimistöön tarvitaan vähemmän insuliinia kuin huokoisemman leivän.
”Ruisleivän leivontatekniikassa on jotain. Hapanjuureen leivotun leivän jauhoaines muuttuu käymisessä ja yritämme selvittää, miten ja miksi”, Poutanen toteaa.
Ruisleipä on siis diabetesriskin alentamiseksi oiva eväs ja vaikuttaa jo kerta-annoksena. Sen sijaan suolistolle edulliset vaikutukset tulevat esiin pitkäaikaisesta rukiin käytöstä.
Kaasu on normaalia
Poutasen mukaan rukiin syöntimäärille ei ole suosituksia, mutta hän suosittelee ruisleipää erityisesti välipalana. Tällöin vaikutus verensokeriin on suotuisa eikä tule napsittua köyhempiä eväitä.
Liiasta rukiin syömisestä ei ole raportoitu haittoja, mutta yleinen myytti Poutasen mukaan on, että ruisleipä aiheuttaa ilmavaivoja ja suolisto-ongelmia.
”Ei ole tutkittu, kuinka moni oikeasti kärsii näistä vaivoista. Ne eivät kuitenkaan ole terveys- vaan tuntemushaittoja. Kuidun syönti vaatii totuttelemista, ja oireet ovat yksilöllisiä. Ärtyvän suolen oireyhtymä on asia erikseen”, Poutanen huomauttaa.
Professorin mielestä julkisuudessa liioitellaan vaivoja. Pidetään epänormaalina, jos joku ruoka aiheuttaa vähänkin suolistotuntemuksia.
”Kuitu yleensäkin aiheuttaa suolistokäymistä, jonka lopputuotteena on rasvahappoja ja kaasuja ja hyödyllisiä pienyhdisteiden metaboliitteja. Se on epänormaalia, jos et koskaan pieraise. Ulos kävelylle vain välillä, sinne mahtuu ilmaa – ja liikunta on lääkettä sekin”, Poutanen patistaa.
Uutta tutkimusta
Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä ruista on tutkittu kauan. Parhaillaan haetaan uusia käyttömuotoja, kuten välipalatuotteita, ja tummasta, kovasta ja voimakkaan makuisesta ruisleseestä yritetään muokata käyttökelpoinen raaka-aine uusiin tuotteisiin.
Ensimmäisistä ruistutkimuksista yli kaksikymmentä vuotta sitten saatiin jo viitteitä, että runsaskuituinen ruokavalio ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja, paksusuolensyöpää ja ehkä myös rintasyöpää.
Tuorein tutkimustieto on, että ruis saattaa vähentää diabetesriskiä parantamalla sokeriaineenvaihduntaa.
Kaisa Poutanen toivoo, että markkinoille saataisiin helppoja napostelutuotteita liikkuville ihmisille. Ehkä ruis-puolukkapuurosta tai mämmistä voisi kehittää jotain uutta.
”Myös näkkileipä on hirveän hyvä ja helppo tuote. Sitä voi pitää mukana missä vaan ja ainakin minusta se maistuu tosi hyvältä.”
RIITTA MUSTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

